Kirjoittaja

Hola!


Mun loputonta uteliaisuutta ja seikkailun- ja oppimisenhalua ruokkiva kiertolaiselämäni alkoi heti kun ylioppilastodistus tökättiin käteen vuonna 2008. Siitä asti mulla on ollut koti sekä Suomessa että Saksassa ja tätä nykyä myös Argentiinassa. Oon semmoinen latinalaistuva saksansuomalainen maailmanseikkailija.

Opiskelu ja oppiminen on aina ollut iso ja tärkeä osa mun elämääni - tällä hetkellä opiskelen saksalaisessa Hallen yliopistossa etnologiaa (tai sosiaali-/kulttuuriantropologiaa) ja hispanistiikkaa sekä nyt täällä lätäkön toisella puolella pänttään argentiinalaisessa La Platan yliopistossa maantietoa, historiaa ja sosiologiaa. Samalla opin tietysti espanjaa, paikallista kulttuuria ja tietysti sitä tärkeintä eli elämää noin yleensä.

Akateemisessa mielessä mua kiinnostaa erityisesti maahanmuuttokysymykset, vastuullinen globalisaatio, monikielisyys ja identiteetit. Oon myös sitä mieltä, että sekä nykyisessä koulutus- että talousjärjestelmässä on jotain mätää ja toteutan yhteiskunta- ja kulutuskriittisiä mielipiteitäni mm. elämällä minimalistisesti, välttämällä eläinperäisiä tuotteita parhaani mukaan ja hyötykäyttämällä kaikki saatavilla olevat resurssit. Myönnetään että oon aika viherpiipertelijä mutta kuulemma silti ihan buena onda.

Kaikenmoinen seikkaileminen on ehdottomasti mun lempipuuhaa. Kiipeilen enemmän kuin mielelläni katoille, kallioille ja puihin sekä dyykkaan ja liftaan aina tilaisuuden tullen - Euroopassa lähes aina. Luonto on mulle tärkeä paikka rauhallisine metsineen ja laakeine järvineen, mutta erilaiset urbaanit tilat (oli kyseessä sitten hylätyt rakennukset, köyhät korttelit tai parkourspotit) ja katukulttuurit kiinnostaa mua enenevässä määrin. Musta tylsän harmaat seinät saa ja pitää peittää graffiteilla ja kaupunki noin yleensäkin ottaa haltuun.

Reissailen myös intohimoisesti ja säännöllisin väliajoin, joten siitäkin voi lukea täältä blogista. Entisiä reissureittejä (2008-2011) voi tsekata täältä. Seuraavana toivelistalla on Chile, Itä-Eurooppa ja Turkki. Näin suurena karttafanina tähänastinen maailmanvalloitukseni vielä visuaalisessa muodossa: