30 Apr 2014

Paljon sanoja, vähän sisältöä

Yhen jutun oon jo oppinut tän arkihaasteen aikana: En tajuu, miten jotkut ehtii valokuvaamaan arkipäiväänsä ja vielä kirjoittelemaan melkoisia romaaninpoikasiakin joka päivä. Tajusin myös, että mun arkipäivän kuvailemisen sisältöarvo tuntuu käsittämättömän pieneltä (ja se tutkimusarvo?). Mutta lupaus on lupaus, tässä kahen päivän eestä pähkinänkuoriraporttia: 

Eilen maanantaina, kuten oikeastaan aina maanantaista torstaisin, heräsin seitsemältä, aamupalastin ja valmistauduin yliopistolle lähtöön. Koska oon esimerkillinen opiskelija (heh), herään aina seitsemältä, vaikka yliopisto alkaa vasta kymmeneltä - tosiasiassa aamut on täällä yhdentoista ihmisen taloudessa ainoa hiljainen ajankohta, joista nauttimisesta on tullut mukava osa arkea. Jossain vaiheessa tajusin, että meillä ei muiden vuosikertojen koeviikon takia ole luentoja, joten rentouduin artikkeleiden parissa. Mulla on tapana seurata useita eri nettisivuja ja lukea tekstejä esimerkiksi koulutuksesta, monikielisyydestä ja ravitsemustieteestä.

Iltapäivästä kävin vaihtamassa euroja pesoiksi keskustassa. Yhdellä korttelilla on useampia miekkosia ja liikkeitä, joissa voi vaihtaa rahaa epävirallisen kurssin mukaan. Moinen rahabisneshän on oikeastaan laitonta, mutta käytännössä sitä ei kuitenkaan kielletä. Mulle ei silti oo koskaan juolahtanut mieleen, että rahaa voi vaihtaa myös virkapukuisen poliisimiehen kanssa. Näin siinä kuitenkin kävi. Poliisi oli erään rahaa vaihtavan kioskin tiskin takana ja tarjos mulle päivän parasta vaihtokurssia (14,25, jos jotakuta kiinnostaa). Oli kyllä harvinaisen epäkohtelias poliisimies, ei tervehtinyt eikä hyvästellyt. Kotimatkalla kävin chipoja, mun lempijuustotaikinapalleroita, jotka söin matea ryystäen, piirrellen ja lukien. Iltasella kokkasin currykasvisrisottoa ja juttelin kämppisten kanssa - näin lyhytversiona koko päivä.

Tänään tiistaina sain loistavia uutisia vuoden loppupuolen tapahtumista, jotka voinkin nyt jakaa julkisesti tässä: marraskuun alussa lennän Suomeen ja saman kuun loppupuolella alkaa työt Saksassa. Joulukin tulee hyvin todennäköisesti vietettyä kotimaan maisemissa, mutta sen jälkeen palaan taas tänne. Näin on nappulat. Alunperinhän tarkoitus taisi olla palata Saksaan, mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin mun koko elämä on täällä ja oon hyvinkin tyytyväinen siihen, joten mikskä en jäis tänne siihen asti kuin tilanne muuttuu, jos muuttuu.

Muuten oon puuhaillut tänään samaa ku muinakin päivinä: lukenut, tehnyt jotain luovaa, liikkunut, syönyt, sosialisoinut, nukkunut. Elänyt. Oon tuskaillut sitä, että oon onnistunut hukkaamaan mun kännykän akun (aikamoinen suoritus sinänsä), mutta toisaalta aika harvoin tulee käytettyä puhelinta muutenkaan. Kävin ostamassa leggingsit kaupasta, jonka omistaja oli käynyt Suomessa, eikä sillä ollut kovin hyviä muistoja Silja Linen laivoista. Kauppias oli ammatiltaan arkkitehti, mutta selitti alakuloiseen sävyyn että Argentiinassa elää paremmin myymällä leggingsejä kuin suunnittelemalla rakennuksia. Niin.

Nyt kuuntelen saamenkielistä musiikkia ja jatkan kasvatuspsykologian lukemista.


28 Apr 2014

#arkihaaste

En ollut kovin innostunu arkihaasteesta ennen seuraavan minulle tuntemattoman ihmisen FB-kommentin lukemista: 

"[...] Aattelin, et ois ihan hauska osallistua tähän, koska tällä on kuitenkin paljon tutkimuksellista arvoa. Niin moni on osallistunut kuvaamalla arkipäiväänsä, joka meillä kaikilla on erilainen, vähän samanlainen [...]"

Mutta se tutkimuksellinen arvo! Oon nykyään tosi huono kantamaan mukanani kameraa, mutta oon valmis raportoimaan välähdyksiä arjestani viiden päivän ajan vähintään tekstimuodossa. Aloitetaan tästä sunnuntaista 27.4.2014.

Mun uus sunnuntaitraditio on käydä aamulenkillä. Yks ihana puolituntematon tyyppi parkour-ryhmästä näki mun aina treenaavan ilman kenkiä - mulla kun ei oo tähän asti ollu minkääntyyppisiä treenikenkiä. Nytpä on. Kyseisellä kaverilla on kuulemma paljon tuttuja, joilla on liikaa käyttämättömiä tavaroita, lenkkarit mukaanlukien. Ihan mahtavaa tällainen, varsinkin täällä päin maailmaa, jossa ihmisillä ei yleisesti ottaen oo turhia tavaroita tai niitä harvemmin lahjoitetaan puolitutuille. Toivottavasti tää mun sunnuntaitraditio on pitkäikäinen.

Aamupäivällä kävin torilta vihanneksia ja hedelmiä (tori on laiton kyhäelmä myyntikojuja kulman takana aina torstaisin ja sunnuntaisin). Puoli kiloa sipuleita, kilo tomaatteja, kolme paprikaa, lehtimangoldinippu. Kilo mandariineja, kilo banaaneja, kaksi avokadoa ja mango. Persikoita ei enää ole saatavilla, mutta sitrushedelmät ovat palanneet valikoimiin. Täällä tulee syötyä kausiruokaa - muuta ei ole. Yritin myös ostaa oliiviöljyä, mutta se oli loppunut edellisenä päivänä. Toisella kertaa sitten.

Kotiin palattua innostuin laittamaan ruokaa tavallista ahkerammin: lehtimangoldit päätyivät pataan ja myöhemmin pannuun valkosipulin ja öljyn kera. Kaveriksi tein täysjyväsämpylöitä, joista tosin onnellisesti unohtui pari ainesosaa, mutta ei se mitään. Väsäsin myös rusiinakeksejä itsekeksimälläni reseptillä (niistä ei sattuneesta syystä jäänyt uupumaan yhtään ainesosaa!), juttelin New York Cityssä asuvan kaverin kanssa ja nautin päivän matet.

Iltapäivällä siirryin toisen uuden harrastuksen pariin: piirtämään. Se on siitä mukavaa puuhaa, että samalla voi tutustua uuteen musiikkiin (kuten rauhalliseen ambienttimusaan, saksankieliseen räppiin tai reippaaseen gypsy jazziin) tai kuunnella dokkareita. En oo koskaan pitänyt itseäni luovana ihmisenä, koska olin sitä mieltä, ettei mulla vaan oo taiteellista taipumusta, mutta nähtyäni tämän (ja pari muutakin) TED Talkin tajusin, että moinen on ihan höpölöpöä. Kaikki ihmiset on luonnostaan luovia. Piirtäminen on meditatiivista ja motoriikkaa kehittävää tekemistä, luo hyvänolon tunnetta ja tuloksena on jotain konkreettista itse tehtyä.

Iltasella kirjoittelin ja myöhemmin tanssahtelin lempikämppikseni kanssa nostalgiatunnelmissa Shakiran tahtiin - tää iltatanssahtelu on myös vakiintunut lähes jokapäiväiseksi tavaksi, musiikki vain vaihtelee mielentilan mukaan. Mulla on ihan mahtava kämppis, joka lähtee mukaan kaikenlaiseen hullutteluun, kuten nyt vaikka näihin iltatansseihin.

Tää postaus tulee vähän viiveellä. Toimimaton tahi jatkuvasti katkeileva nettiyhteys on nimittäin myös mun arkipäivää, mutta ei anneta sen haitata - tulee paremmin keskityttyä piirtelemiseen, lukemiseen ja muuhun luovaan ja kehittävään.

15 Apr 2014

Pakkomatematiikkaa

Ostin tänään kengät (jotka maksoivat lähes kaksi kertaa enemmän kuin polkupyöräni). Maksutapahtuman aikana mulle tuli mieleen, että näiden kahdeksan kuukauden aikana oon tullut harjotelleeksi päässälaskentaa enemmän kuin useampana menneenä vuotena yhteensä. Kaikenmoiset talousjutut on täällä nimittäin niin arkipäivää, tässä muutamia esimerkkejä:

x Hinnat muuttuu nousee koko ajan. Koko. Ajan. (Nyttemmin jo entisellä) työpaikallani meksikolaisessa ravintolassa materiaalikustannukset nousivat joka viikko. Ensin juustokökkäre maksoi 450 pesoa, sitten 520 pesoa, myöhemmin 550 pesoa ja niin edelleen. Linja-automatkan hinta La Platasta Buenos Airesiin tuplaantui yhdellä kertaa vuoden vaihteessa. Vuokran hinta nousee kolmen kuukauden välein. Kaupoista puuttuu hintalaput, koska mitä niitä hintoja tuotteisiin merkkaamaan, jos ne kuitenkin vaihtuvat nopeammin kuin tavaraa menee kaupaksi.

x Käteinen on täällä niin suosittua, että sillä maksettaessa etenkin useimmat vaate- ja elektroniikkaliikkeet antavat 10-15% alennusta. Myös lähestulkoon kaikki myymälät mainostavat luottokortin korottomia maksueriä. Kävipä kerran ruokakaupassa, että edessäni oleva perheenäiti maksoi yhden ostoskärryn sisällön käteisellä ja toisen luottokortilla - kuusi kuukautta korotonta maksuaikaa, kiitos! 

x Katukuvassa näkyy liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet jonkinlaisiin luottokortteihin, ja ilmeisesti ne ovat suosittujakin, sillä ainakin yhdellä kämppikselläni on kuulemma kymppitonnin luottokorttivelka, jonka maksamiseen se käyttää uusia luottokortteja... (Kyseinen henkilö on myös täysipäivätöissä.)

x Jos käteinen noin yleensä on suosittua niin voinpa kertoa että kolikot ovat vielä suositumpia (ja harvinaisempia) kuin setelit. Jotkut kioskit ja kaupat ostavat kolikoita - sadasta pesosta kolikoita maksetaan sataviisi pesoa (seteleinä tietysti). Varsinkin isommista ruokakaupoista puuttuu lähes aina vaihtorahakolikot. Toisinaan asiakas saa vaihtorahaa takaisin enemmän kuin kuuluisi, toisinaan myyjä kysyy enemmän tai vähemmän pahoittelevasti, josko asiakas armahtaa vaihtorahattomuuden tai hyväksyy kolikoiden tilalla karamellejä.

x Euroilla tai dollareilla, tulevien Brasilian jalkapallon maailmanmestaruuskisojen ansiosta pian todennäköisesti myös realeilla, elää suhteellisen leppoisasti. Yhdestä eurosta maksettiin parhaimmillaan kaksi kuukautta sitten lähes 16 pesoa (tällä hetkellä hinta on 14 pesoa). Moisella summalla saa esimerkiksi noin kolme kiloa perunoita markkinoilta tai kuusi paikallisbussimatkaa tai yhden 150-sivuisen kirjan kopioituna. Paikallisten palkkojen ostovoimasta ei sitten hiiskutakaan.

x Näitä ulkomaan valuuttoja vaihdetaan kadulla seisoskelevien heppuleiden kanssa, joiden täyspäivätyö on ilmoittaa vaihtomahdollisuuden olemassaolosta huutamalla väkijoukkoon. Epävirallinen rahanvaihto on teoriassa laitonta, mutta se on kaikkien tiedossa eikä kukaan tee sen estämiseksi mitään. Virallinen vaihtokurssi on välillä lähes puolet epävirallisesta, joten ihmettelenpä jos rahaa vaihdetaan virallisia reittejä (paitsi pankkiautomaatista rahaa nostettaessa nyt ehkä). 

x Argentiinan pesoilla ei tee muissa maissa yhtään mitään (eikä inflaation jatkuessa varmaan enää Argentiinassakaan). Esimerkiksi Uruguayssa sama tuote tulee moninkertaisesti halvemmaksi, kun Uruguayn pesot ostaa euroilla kuin jos ne ostaa Argentiinan pesoilla.

Näitä huomioita olis varmasti vaikka miten lisää - jakakaa ihmeessä omia kokemuksianne kommenteissa. Hyvä puoli tässä koko hommassa on se, että tulee pidettyä matematiikan taitoja yllä vähän väkisinkin. Ei nimittäin kuulunut lempiaineisiin varsinkaan lukioaikoina ;)