25 Oct 2013

Onni on saapua kotiin kaikkialle


Enää vajaa kuukausi ja meikätyttö liitelee taas Atlantin yli! Mulle nimittäin tarjoutui tilaisuus työskennellä joulumarkkinoilla Saksassa. Tapitan siis 25.11. alkaen Hallen keskustorilla myymässä suomalaista hunajaa - samaa hommelia kuin viime vuonnakin (klickklick). Tervetuloa vaan moikkaamaan jos joku on niillä kulmilla liikenteessä! :)

Ootan Saksavisiittiä kovasti, myönnetään. Oon aina tykännyt maan joulumarkkinaperinteestä (tietysti markkinoilla työskentely on ihan eri juttu, mutta sitä ei tule näin nostalgiatunnelmissa mietittyä). Kylmästä ja harmaasta säästä huolimatta kaupungit pysyvät joulumarkkinoiden ansiosta eläväisinä ja kaikki on iloisilla mielin liikenteessä. Markkinoilla on aina lämmin tunnelma ja mikäs siinä onkaan kavereiden kanssa Glühweinia hörppien jouluvalojen katveessa illan pimentyessä. Ja siinä se taikasana jo tulikin, kaverit. Uuteen maahan ja kieli- ja kulttuuriympäristöön muuttaessa vanhoja tuttuja kaveripiirejä tulee lähes väkisinkin jossain vaiheessa ikävä. Toki mulla on kavereita täälläkin ja tunnen olevani kotona, mutta on se silti eri juttu istahtaa teehöpinöille vanhojen tuttujen naamojen kanssa ja päivittää kuulumiset ihan kasvotusten.

Innolla ootan myös ruokapuolta (enpä ois koskaan uskonut sanovani tätä Saksasta, kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kulinarististen elämyksien ihmemaa!). Mutta voi sitä elintarvikkeiden ja ruokien monipuolisuutta - falafelileivät tuoreilla mintunlehdillä ja humuksella suoraan kotimatkan varrelta, vegaanikermat ja seesamipastat lähikaupasta, täysjyväleipä lempileipomosta ja peruselintarvikkeet ruokakaupan takaa, noin vain muutamia juttuja mainitakseni.

Ja kaikista eniten riemuitsen tulevasta Suomi-piipahduksesta. Työt loppuu nimittäin jouluksi ja kotimaa numero ykkönen kutsuu jouluherkkuineen. Oon varma, ettei missään maailmankolkassa oo mun mielestä parempia jouluruokia. Plussana myös valkeat joulumaisemat (sitä lunta olisi sitten myös parempi tulla!) ja viikon mittainen täysihoito kotiväen luona, mikä olisikaan ihanempaa?

Kaikesta huolimatta vähän yli kuukauden Eurooppa-visiitillä tulee taatusti ikävä takaisin kotiin, siis tänne Argentiinaan. Sillä täällä mun koti nyt on ja täällä se pysyy vielä monen monta kuukautta. En malta oottaa tuoreita juustoleipäpalleroita (chipá) kotimatkan varrelta, matepuruja ja mehuappelsiineja lähikaupasta, uskomattoman maukkaita täytettyjä leipiä (pan relleno) yliopiston edustalta ja peruselintarvikeiden hankkimista vihannestorilta. Mua lämmittää myös kovasti ajatus siitä, että palaan Pohjolan pakkasista viettämään uuttavuotta tänne kesän lämp paahteeseen, pääsen taas puhumaan mun lempparikieltä sekä oppimaan ja tutustumaan niin moniin uusiin asioihin, joihin en vielä oo ehtinyt perehtymään. Näiden kuukausien aikana oon kehittynyt ihan valtavasti ihmisenä, mutta vielä on paljon näkemistä ja kokemista.

Suomi, Saksa ja Argentiina - mulla on koti vähän joka paikassa, mutta näin on just hyvä.

17 Oct 2013

Kattokiipeilyä ja katujen koristelua

Aloitin varmaan jo viikko sitten kirjottamaan tänne blogiin että oon näinä viikkoina potenut (kuten aiemmasta postauksesta voi jo päätelläkin) elämän arkipäiväistymistä. Tuntu siltä että kaikki aktiviteetit pyöri samojen rutiinien ympärillä - oli yliopistoa, kavereita, kekkereitä, kodinhoitoa ja asioiden järjestelyä - mikä sinänsä on ihan kivaa ja tasapainottavaa arkea, mutta nähtävästi mä tarvitsen jatkuvalla syötöllä jotain uutta ja jännää tekemistä. Meidän katolle kiipeämisestäkin kun oli jo tullut jotain ihan tavallista.


Pohdiskelin myös sitä että mun elämä Saksassa ennen tänne lähtöä kieltämättä oli aikamoista paikasta toiseen suhailua: tuskin ehdin yhtä kokonaista viikkoa olla samassa paikassa (mikäs siinä oli vaikka viikonlopuksi Italiaan liftatessa. Euroopassa liikkuminen on uskomattoman helppoa, vaikka olisikin yksin liikenteessä!). Ja jos olinkin vähän pidempään Saksan kotimaisemissa, niin ainakin rakennusnostureihin oli kiipeiltävä. Oon yrittänyt vakuuttaa itselleni, että nyt on hyvä väli vähän rauhoittua, koska edessä on vaikka minkälaista sähellystä, mutta jostain syystä mun jalkoja aina vaan vipattaa.

Kaiken sen pähkäilyn ja näppäimistön hakkaamisen jälkeen tajusin että hittovie, mitäs mä tässä vielä istun koneella kun maailma odottaa ulkona. Vedin siis töppöset jalkaan, kävin pari kaveria matkaan ja kiipesin iltamyöhällä yhden rakennuksen ikkunakaltereita pitkin talon katolle. Tyypilliseen tapaan kyseessä oli aika spontaani tempaus ja siksi mukana sattui olemaan vain pokkari, mutta ah enpäs ookaan aikoihin ottanut näin tuskais  tunnelmallisia mustavalkopikselikuvia!


Eilisellä kävelykiepauksella puolestaan kiipeilin vanhanaikaisesti ihan tavalliseen puuhun. Puu tapitti jonkun hallintorakennuksen edessä ihan jalkakäytävän vieressä ja kaupungin keskusaukiota vastapäätä, jotenka tempaukselle riitti yleisöä, mutta sen suurempaa hämmästystä se ei tuntunut aiheuttavan. Sympaattisia nämä argentiinalaiset - Saksassa moinen olisi varmasti herättänyt vähän enemmän etenkin negatiivista huomiota. (Onhan kiipeileminen vaarallista ja varmasti myös verboten.)

bongaa täydellinen kiipeilypuu
näkymät katedraalille noin kymmenestä metristä
Käytiin myös koristelemassa kaupungin tyhjää seinätilaa liimaamalla yön pimeydessä valokuviamme niille. Oikeesti tää oli osa yhden kämppiksen taideprojektia ja koska argentiinalaiset oikeasti on sympaattista kansaa, ei edes yhelle paikoista saapuneet sinivuokot hiiltyneet tempauksesta. Käskivät vaan liimata kuvat, ottaa niistä valokuvat ja sen jälkeen siistiä seinä entiseen kuntoon. Mun kuva sai kuitenkin jäädä parkkipaikan muurille katukuvaa kaunistamaan, mutta pari päivää myöhemmin se oli jo peittynyt vaalimainoksien alle. Parempi kait niin näillä silmäpusseilla, heh.


Ka jotta mitäs sitä seuraavaksi keksis adrenaliinitasojen ylläpitämiseksi?

4 Oct 2013

Välikokeet ja yliopisto kuvina

Mun päätoiminen aktiviteettihan täällä on opiskelu, joten siitä pari sanasta lisää. Paikallisesta yliopistosta oon postannut ensimmäisen kerran täällä ja yksi kuva La Platan humanistisesta tiedekunnasta löytyy edellisen postauksen lopusta.

Jos jotakuta ei huvita lukea mun massiivisepustuksia välikokeista niin hypätköön suoraan postauksen lopussa oleviin kuviin yliopistolta :)
Politiikka on läsnä humanistisessa tiedekunnassa - jopa sen julkisivussa. López on mies, joka todisti oikeudessa poliisin ja armeijan sodanaikaisia rikoksia vastaan ja katosi sen seurauksena jo toistamiseen kuusi vuotta sitten. Siksi siis teksti '6 vuotta ilman Lópezia'.
Edellisviikolla meillä oli ensimmäiset välikokeet (parciales) ja pitää sanoa, että tää yliopistosysteemi eroaa myös kokeiden suhteen saksalaisesta vastikkeestaan. Saksassa ei harrasteta minkäänlaisia välikokeita, mikä on toisaalta sääli, koska ne toimii mukavana potkuna persuksille, jotta tulisi kerrattua jo opittua, tai - myönnetään - toisinaan myös ensimmäistä kertaa opiskeltua aihetta.

Oikeista kokeista kuitenkaan tuskin voidaan puhua. Toinen välikokeista oli ennemminkin kotiessee: meille annettiin viisi kysymystä vastattaviksi ja oikeat vastaukset piti etsiä teksteistä, jotka oltiin saatu luettavaksi jo oppitunteja/seminaareja/miksiniitätäällänytkutsutaankaan varten. Tai ainakin tarkoituksena olisi ollut lukea ne - voin myöntää oman lukemiseni olleen vähän niin ja näin, mutta pikkuhiljaa alkaa espanjaksi lukeminen sujua ja se kieltämättä auttaa itsekurin kanssa huomattavasti (Saksasta poiketen täällä ei lueta muunkielisiä tekstejä). Kotiesseen kysymykset olivat melko kiperiä, mutta onneksi mulla on kivoja kurssikavereita, jotka auttoivat vastausten etsimisen (ja kysymysten ymmärtämisen) kanssa. Lopulliset vastaukset kirjoitin ihan itse ja yksin, ja kappas, läpi meni ja oikein kehujen kera.

Professori painotti muuten moneen otteeseen sekä suullisesti että kirjallisesti, että vastata ei kuulu kopiointimenetelmällä suoraan tekstistä, vaan omin sanoin ("ojo que no estoy solicitando transcripción de un párrafo sino una elaboración personal"), minkä luulin olevan itsestäänselvää, kunnes erään tunnin ryhmätyön yhteydessä ilmeni, että kopiointi on täällä yleinen työskentelymuoto...

Toinen välikoe tehtiin yliopistolla. Sovin professorin kanssa, että voin tehdä kokeen tarvittaessa myös kotona, jos se vaikuttaa liian vaikealta. Yllättäen en ollut lukenut vaadittuja materiaaleja, mutta se ei lopulta olisi ollut edes tarpeellista, me nimittäin saatiin käyttää kaikkia muistiinpanoja ja tekstejä kokeen aikana ja kysymyksiin oli jopa merkitty oikean vastauksen sivunumero.. Uskomatonta! Vastauksia ei silti saanut kopioida suoraan tekstistä, vaan ne piti ilmaista omin sanoin - vaatimus, jonka takia muutama argentiinalaisista kurssikavereista ei päässyt kokeesta läpi tai sai siitä huonomman numeron kuin minä, puolikielinen laiska vaihto-opiskelija. Epäilen kyllä myös kyseessä olevan ulkomaalaissympatia-arvosanoja joita mulle jaellaan, koska oon tottunut vähän haastavaampiin kokeisiin ja tiukempaan arvosteluun..

Ainiin, pitänee mainita että kokeen aikana tuli toki olla hiljaa ja käyttämättä kännyköitä yms., mutta yhtäkkiä sitä kesken kaiken keskusteltiin sekä opettajan että koko luokan voimin aiheeseen liittyvästä elokuvasta :D

Vertailun vuoksi: kirjoitin viime viikolla erään kurssin päättötyön saksalaiselle yliopistolle. Päättötyöhön liittyi monen viikon kenttätyö, omatoiminen materiaalien kerääminen ja analysoiminen sekä kolmekymmentäviisisivuisen (35!) tieteellisen raportin väsääminen, tietysti alaviitteineen ja lähdemerkintöineen kaikkineen, kuten akateemiseen julkaisuun nyt kuuluukin. Jännityksellä odotan argentiinalaisia lopputöitä, enkä pistäis pahakseni jos ne on vähän lepposampia..

Ja nyt niihin kuviin tiedekunnalta, jotka on otettu joko viikonloppuna (tiedekunta on myös lauantaisin avoinna, koska joillain opiskelijaparoilla on seminaareja myös viikonloppuisin) tai myöhäisenä iltapäivänä, muutoin paikalla on niin paljon porukkaa että kuvien ottaminen on mahdotonta.

Esivaalien aikaista sisätilojen koristelua kolmannessa ja ylimmässä opetuskerroksessa (yhteensä kerroksia on muistaakseni kahdeksan? Loput toimii henkilökunnan tiloina). Innolla ootan sekä tulevien varsinaisten vaalien sekä tietysti tiedekunnan vaalien koristeluja. Lisäksi vaalien aikana joka nurkan takana, portaikossa, ovensuussa ja kadunkulmassa vaanii vaalimainoslehtisten jakelijoita. Paperiroskaa kertyy, eikä sitä kierrätetä, joten sain tässä pari viikkoa sitten päähäni alkaa väsäilemään lippulappusista simppeleitä origameja. Kekseliäisyyttä ei ainakaan puutu.


Rappukäytävän puoluejuliste kolmella tiedekunnan lempisanalla varustettuna - marxismi, kapitalismi ja sosialismi.


Toisessa tiedekunnassa opiskelevan kaverin kommentti näissä rappusissa 'Eso sí es contaminación visual grave', 'tämä tosiaan on vakavaa visuaalista saastuttamista'. Muissa tiedekunnissa lienee siis vähemmän julisteita, mutta journalismia opiskelevan kämppiksen mukaan heidän tiedekunnassaan tilanne on vieläkin pahempi (oikeasti, miten niin vieläkin pahempi? Mihin noita plakaatteja enää edes mahtuu??)


Tässä kerroksessa on suurin osa mun oppitunneista. 
Ostoskärryt ei kuulu vakiovarusteluun, mutta ei ne hämmästelyäkään herätä.

Yhdet luokkatilat. Ehkä vähän karu sisustus, mutta toimii se näinkin.


..ja näkymät luokan ikkunasta: jo vuosia rakennusvaiheessa oleva kerrostalo (sen katolle haluaisin!).


Onkohan tää meidän tiedekunnan maskotti? Aika söppänä puluksi!


Rakennuksen arkkitehtuuria lienee innoittanut meriteema; tässä naisten vessat.


Kolmannen kerroksen vessat, jotka näyttää ihan kohtuullisen siisteiltä verrattuna toisen kerroksen vessoihin. Viidestä tai kuudesta käsienpesualtaasta on yleensä yksi tai kaksi käyttökuntoista, koska muista on joko hana rikki tai viemäri mate-teen yerba-purujen takia tukossa. Tässä vessassa näkyy jopa olevan vessapaperia, mikä on (kuten kaikissa yleisissä vessoissa) harvinaisuus.
Vielä puuttuis kuva meidän Latinalaisen Amerikan historian professorista soittamassa kitaraa tai humaanin maantiedon professorista (naispuolinen) pussaamassa opiskelijan päätä. Tai siitä yhdestä professorista, joka harppoo ympäri luokkaa mate-kuppi kädessä, tai siitä pikkupojasta, joka kiertää viikosta toiseen oppitunneilla pyytämässä rahaa. Kaikki ihan normaalia ja pikkuhiljaa sitä unohtaa, miten hassulta kaikki alussa tuntuikaan :D