26 Sep 2013

Maahanmuuttoturhautumista

Mun maahanmuuttoturhautumiset Saksassa oli ainakin tämän hetkisten muistikuvien perusteella lähinnä kielellisiä. Mua otti oikein kunnolla päähän se, etten pystynyt ilmaisemaan itseäni tismalleen niin kuin olisin halunnut tai kun mua ei ymmärretty lukuisista selvitysyrityksistä huolimatta. Välillä tämän takia oli ihan oikeasti taivas tippua niskaan, niin hirveää se tämän kaltaiselle höpöttäjäluonteelle ja kieliperfektionistille oli olevinaan. Jostain syystä puolikielisyys ei oo häirinnyt mua Argentiinassa yhtä paljon, mutta muutamien käytännön asioiden toimimattomuus tai tehottomuus koittelee mun muuten niin teräksistä kärsivällisyyttäni aina silloin tällöin :D

näkymiä kaverin asunnolta kaupungin keskustasta
Ihan ensimmäinen turhautuminen liittyi yliopistomateriaalien hankintaan. Saksassa olin tottunut opiskelijalle niin käsittämättömän helppoon nettipohjaiseen materiaalisysteemiin: kaikki tarvittavat tekstit on verkossa ja ne voi ladata ja tulostaa sieltä milloin tahansa halutessaan tai lukea näytöltä, jos haluaa säästää paperia. Täkäläisessä yliopistossa lukutekstin nimen saa professorilta, minkä jälkeen jokaisen tulee erikseen hakea niiden koodinumerot yliopiston tietokoneilta. Koodinumeroiden kanssa marssitaan läheiseen copiadoraan, kopiointikeskukseen, jossa yksi työntekijöistä hakee koodinumerolla vaaditun tekstin takaseinän hyllyn kansioista ja ottaa siitä kopiot. Huonolla tuurilla teksti ei olekaan oikeassa kansiossaan, kopiointikeskuksen jono on metrien pituinen tai mukaan ei sattunut tarpeeksi pesoja kopioiden ostamista varten - kaikki kolme varianttia on jo sattunut omalle kohalle. Ei se tekstien digitalisoiminen kai nyt niin vaikeeta ois, jos niiden kopioimiseenkin on resursseja...

Uusimpana turhautumisen aiheena on viisumiin liittyvä paperisota. Meidän pitää hankkia argentiinalainen opiskelijaviisumi täältä paikan päältä ja sitä varten tarvitaan miljoona asiakirjaa ja lippulappusta, kuten nyt vain voi olettaa. Osaa näistä vaadituista lappusista pidän suoraan sanottuna vähän järjettöminä. Yliopistomme esimerkiksi vaatii todistuksen fyysisestä ja psyykkisestä soveltuvuudestani vaihto-opiskeluun. Mitenköhän sekin soveltuvuus määritellään? Maahanmuuttotoimisto taas haluaa todisteen asuinpaikastani, jonka saamista varten ei pidä muuta kuin sanoa oma osoitteensa ja maksaa 10 pesoa. Mitään todistetta asuinpaikasta ei siis tarvita. Käytännössä paperi taidetaan vaatia vain rahastuksen takia, lisätuloina valtiolle? Eihän kuponki kallis ole, mutta ei se kuulemma ole voimassakaan kuin 15 päivää...

yksi La Platan pääliikenneväylistä, Calle 7 (eli katu numero 7)
Kaikkien vaadittujen papereiden kanssa meidän pitää mennä ensin yliopiston kansainvälisten suhteiden toimistolle ja sen jälkeen maahanmuuttoviranomaisten juttusille. Multa kuitenkin puuttuu edelleen suomalainen rikosrekisteriote, jonka onneksi voi tilata netistä, mutta jonka saapumisajankohdasta en osaa sanoa yhtään mitään. Toivottavasti se lähetetään tänne Argentiinaan, toisaalta voi olla että se lähetetään väestörekisterissä olevaan päätoimiseen suomalaiseen osoitteeseeni, josta paperi on sitten lähetettävä edelleen tänne toiselle puolelle maailmaa. 
 
Lähdin siis eilen selvittämään sitä, kauanko tämä viisumiprosessi ylipäätään saa yliopiston puolesta kestää, koska tarvittavan paperin saapumisesta ei tosiaan ole mitään tarkempaa tietoa. Toimistolla sitten käytiin seuraavanlainen keskustelu:

- Päivää. Sellanen juttu että oottelen edelleen mun rikosrekisteriotetta Suomesta, voi olla että siinä kestää vielä aika kauan, postikin kun kulkee pari viikkoa näiden kahden maanosan väillä. Onkohan olemassa jotain viimeistä päivämäärää yliopiston osalta, mihinkä mennessä tää viisumihomma pitäis saada tehtyä?
- Joo on.
- Koskahan se on?
- No katsos kun sun turistiviisumikin menee pian vanhaksi.
- Joo mutta sehän ei oo mikään ongelma, voin mennä vaikka Uruguayhin käymään, jotta saan uuden maahantuloleiman (ja sen kanssa kolme kuukautta lisää maassaoloaikaa!). Mutta siis yliopiston osalta ei ole mitään viimeistä päivämäärää?
- Ethän sinä voi poistua maasta ilman opiskelijaviisumia! Sun pitää oottaa täällä siihen asti että saat opiskelijaviisumin, vaikka meniski turistiviisumin voimassaoloajan yli. Että parempi vain kun saisit sen rikosrekisteriotteen nopeesti, että saadaan tämä opiskelijaviisumijuttu hoidettua.
(Öö miten niin en voi poistua maasta ihan niinkuin mua huvittaa?)
- No mutta siis homman nimi on se, että mä en voi vaikuttaa sen lapun saamisnopeuteen, posti kun kulkee tänne Argentiinaan monta viikkoa ja sen hakemuksen prosessointi Suomessakin vie aikaa...
- ...Eikä me voida lähteä hakemaan sun rikosrekisteriotetta Suomesta!
(Enhän mä oo mitään sellaista ole implikoinutkaan?)
- No ei tietenkään, eli siis ootellaan että se lappu saapuu jotta voin saada sen opiskelijaviisumin.
- ...Niin ja sitten sun pitää käännättää se vielä espanjaks, tässä mun antamassa osoitteessa.
- Ei hätää, tilasin sen jo valmiiks espanjan kielellä, ettei mee käännättämiseen aikaa.
- Mitä? Ei se käy, paperin on oltava suomeksi ja se on käännättettävä täällä Argentiinassa, maahanmuuttoviranomaiset eivät hyväksy valmiiksi espanjankielistä lappua.
(Ihan tosissaanko ne yrittää väittää, ettei valmiiksi espanjankielinen lappu muka kävisi? Naisen kolleega viereisestä pöydästä sen sijaan tuntui olevansa syvästi vaikuttunut siitä, että lapun pystyi tilaamaan jo valmiiksi oikealla kielellä.)

Vinkki itselleni: hengitä syvään sisään ja ulos, aloita selvitys alusta ja väännä rautalangasta mahdollisimman yksinkertaisin lauserakentein jos oikeasti haluat jatkaa keskustelua tai jätä asia ihan suosiolla sikseen - jälkimmäinen on todennäköisesti myös se parempi vaihtoehto. Kaikesta huolimatta tykkään kovin olla täällä ja näin sivulauseessa voisinkin ohimennen mainita, että tuun opiskelemaan täällä vielä toisenkin lukukauden eli argentiinalaistumisprosessi saa lisäaikaa ensi vuoden syyskuuhun asti. Jottei kotimaanosa ihan pääse unohtumaan, tuun välissä piipahtamaan jopa kummassakin kotimaassani, mutta siitä lisää kunhan siitä kertomisen aika koittaa! :)

tuo keskellä kuvaa oleva vaalea rakennus on armas opinahjoni :)

23 Sep 2013

Argentiinalainen pikkukaupunki ja urbaanin tilan haltuunotto

La Platan kaupunki on kylmänharkitun suunnittelutyön tulos. Kaupungin pohjana toimii Yhdysvalloistakin tuttu ristikkomalli, johon on lisätty muutama poikkikatu liikkumisen nopeuttamiseksi. Jokainen kortteli on säntillisesti yhtä suuri ja aina viiden korttelin välein on jonkinsorttinen aukio. Näitä aukioita sekä yhtä isompaa puistoa (alla olevan kuvan ylälaidassa) lukuunottamatta kaupungissa ei ole eurooppalaisista kaupungeista tuttua julkista vapaan liikkumisen tilaa - kävelykatuja, koulujen pihoja, julkisten rakennusten edustoja; saatika vähän villimpää vehreää aluetta kuten jokirantaa tai metsikköä. Kadut ja aukiot ovat täynnä kovaäänistä motorisoitua liikennettä ja rauhallista, vähän yksinäisempää julkista tilaa saa etsiä. La Plata on silti paikallisen mittapuun mukaan hyvinkin rauhallinen (sekä liikenteen että yleisen turvallisuuden osalta) ja vehreä kaupunki, onhan lähes kaikkien katujen varsilla puita, mistä tykkäänkin kovasti.

La Platan pohjapiirros (Kuvalähde)
Pidän myös kaupungin pienestä koosta (lähes kaikkialle pääsee verrattain nopeasti kävellen!) ja arkkitehtuurikaaoksesta: pienen omakotitalotyyppisen rakennuksen kyljessä saattaa yhtä hyvin nököttää korkea kerrostalo, vaatimattomampi laatikkorakennus kuin raunioitunut autiotalokin. Tyylisuuntia tuntuu olevan yhtä monta kuin rakennustakin, minkä ansiosta kaikki näyttää erilaiselta. Lisäksi tykkään siitä, että kauppoja ja kioskeja on tasaisesti joka kaupunginosassa eikä pelkästään keskustassa. Oikeastaan on hieman hankalaa sanoa, missä La Platan keskusta ylipäätään sijaitsee - mulle se on yliopiston ja kauppakadun nurkilla, mutta yhtä hyvin se voisi olla esimerkiksi katedraalin luona, kaupungin kartan keskipisteessä. Mun puolestani eurooppalaisetkin kaupungit voisivat olla näin tasapuolisia palveluiden jakautumisen suhteen.

Kuvademonstraatiota kaduilta. Huomaa myös autojen määrä joka puolella.
Kuitenkin kahden kuukauden ristikkokaavamallikaupungissa asumisen jälkeen on pakko todeta, että vähän laajempi julkinen tila on semmoinen juttu, jota on ikävä. Ihan parkouraamaan musta ei ole, mutta tykkään olla osa kaupunkia jossa asun ja mulle on tärkeää ottaa yleinen tila fyysisesti haltuun, oli se sitten lorvimalla keskustorilla, juoksentelemalla rakennusten edustoilla tai vaikka kiipeilemällä kirkon seiniä pitkin. Tämmönen häiriköinti (heh) on täällä vähemmän mahdollista. Tai no mahdollistahan on kaikki, mutta yksityisomistus tekee hommasta astetta kuumottavampaa.  Mulla on nyt jo pari viikkoa on ollut sellainen tietynlainen levoton olo ja eilen illalla se kulminoitui siihen, että kiipesin meidän talon katolle sisäpihan grilliä ja ilmastointilaitetta apuna käyttäen (tämän postauksen kolmannesta kuvasta voi saada jonkinlaisen idean mun kiipeilyreitistä). Adrenaliiniryöppy oli taattu ja sain otettua pari kivaa kuvaa, kaiken kaikkiaan kannattava tempaus siis !

Meidän sisäpiha, keittiö ja 2/10 kämppiksistä.
Kadunpätkä talon edustalla.
Talon etupiha.
Kattomaisemia. Vasemmalla suihkujen vesisäililöt. Vesi pumpataan ylös katoille, jotta se laskeutuisi paineella.
Katolla saattaa tulla vietettyä enemmänkin aikaa säiden vähän parannuttua ja seuraavaks etsin vastaavia paikkoja kaupungilta jotta saan tän maten (kofeiinipitoinen teejuoma) liikakäytön aiheuttaman energian jotenkin kulutettua ja urbaanin tilan hyötykäytettyä! :)

18 Sep 2013

Kuolleiden asuinalue Buenos Airesissa eli Chacaritan hautausmaa

Mun Buenos Airesiin tutustuminen jatkuu tutun randomilla linjalla. Viime reissulla pääkaupunkiin kävin vierailemassa Chacaritan hautausmaalla, joka sattuu olemaan Argentiinan suurin - alueen pinta-ala onkin vaikuttavat 95 hehtaaria! Mun mielestä katoliset hautausmaat on mielenkiintoisia paikkoja, koska maahan hautaamisen sijaan arkut säilötään pikkuisiin, usein hyvinkin kauniisti koristeltuihin hautataloihin. Samanmoisia pytinkejä olen käynyt ihastelemassa myös Italiassa, mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. (Olkoonkin kummallista, mutta mun reissujen to do -lista sisältää lähes aina visiitin paikalliselle hautausmaalle).

Aika hullua että tässä lukemattomien kodittomien maassa tuntuu monella kuolleella olevan paremmat oltavat kuin isolla osalla elävistä. Miten monet nukkuvatkaan yönsä kaduilla joka sään armoilla ja samaan aikaan Chacaritan hautausmaan kuolleilla on katto päänsä päällä; jättikokoisella alueella, joka melkein muistuttaa mitä tahansa asuinkorttelia kadun numeroineen ja silloin tällöin ohi ajavine autoineen. Pistää miettimään.

Lähes kaikissa hautataloissa oli tällaisia muistolaattoja.
Näillä kuolleilla oli oman talon sijaan vain laatikko, mutta sisätiloissa yhtä kaikki.
Hautausmaakirkon vessajärjestelyt

7 Sep 2013

Kävelyretkiä rautatiekiskoilla ja saariparatiisissa

-- Varoitus: Postaus sisältää kuvamateriaalia, joka ei välttämättä sovi kaikille.

Musta paras tapa tutustua uuteen paikkaan on kävellä, koska kävellessä on tarpeeks aikaa tutkailla ympäristöä tai vaikka pysähtyä ottamaan kuvia, jos siltä tuntuu. Hallessa huitelin aina menemään pyörällä, mutta täällä La Platassa mulla ei oo pyörää (ja liikenteen arvaamattomuudesta johtuen tuskin tulen moista hankkimaankaan!), mutta onneksi kaikki on vain muutaman kilometrin päässä. Siispä vaan töppöstä toisen eteen! Yhtenä viikonloppuna kävin kipittelemässä kaupungin laidan junanraiteita pitkin - just sellasella alueella, jonne ei kyllä kannattais nokkaansa tunkea, mutta tulipa käytyä kumminkin.


Alkuvaiheessa kävelymaisemat olivat vielä ihanan rauhaisia ja idyllisiä. Raiteiden reunalla päivää paistatteli pari hevosta vehreää ruohoa mussutellen ja kaupungin meluava liikenne oli jo jäänyt taakse...


Sitten raidealue muuttui kaatopaikaksi ja taloja ympäröivät aidat yhä korkeammiksi. Tämänkaltainen roskaaminen on valitettavan yleistä joka paikassa. Tässä kohtaa tuli mieleen Paraguayn köyhät korttelit, joissa ihmiset selviytyäkseen lajittelivat toisten ihmisten roskapusseista vielä käyttöön kelpaavia tavaroita.

Ja sitten kaikkien näiden jätteiden jälkeen raiteiden vierustalla makasi, mikäs muukaan kuin kuollut hevonen. Miten lienee päätynytkään siihen kinttupolulle.. Suojana hepalla oli pelkkä pressunkappale ja peräpäästä oli lähistön koirat käyneet näykkimässä välipalaa. Ja jälleen kerran Etelä-Amerikka muistuttaa elämän häilyväisyydestä ja arvaamattomuudesta.


Koiria alueella olikin enemmän kuin tarpeeksi, vieläkin enemmän kuin kaduilla noin yleensä. Suurin osa niistä loikoili ihan rauhallisina auringossa, mutta muutama oli hyvinkin tietoinen reviiristään ja lähti haukkuen ja muristen juoksemaan meitä ohikulkijoita kohti. Yritäppä siinä sitten pysyä sekä ulkoisesti että sisäisesti rauhallisena (koirathan vaistoavat kaiken...) ja kävellä normaalitahtia eteenpäin välittämättä metrin päässä räksyttävistä puruleuoista, miettien kuitenkin että miltäköhän ne leuat oikein tuntuis pohjelihaksen ympärillä ja olikohan se jäykkäkouristusrokotus vielä voimassa...


Ihmisiä asui tällä alueella talotyyppisten asumusten lisäksi myös tyhjissä junanvaunuissa, joista ei sattuneesta syystä ole ensimmäistäkään kuvaa...

Ja sitten toisenlaiseen kävelyretkeen, tällä kertaa luonnon helmassa Tigren kaupungin saaristoalueella, joka ei ole kovin pitkän paikallisjunamatkan päässä Buenos Airesista. Tigressä kaikki oli siistiä ja huoliteltua verrattuna Buenos Airesiin tai La Plataan: talojen seinissä ei näkynyt lähes lainkaan luvattomia graffiteja, kadut olivat huomattavasti roskattomampia ja joka puolella vilisi turisteja. Viimeistään saarialueelle saavuttaessa tuli sellainen olo, että on tullut huomaamattaan poistuttua koko maasta - niin rauhallista siellä oli.

Vietin pari ihanaa päivää couchsurffaten yhdessä saarien pitkäjalkataloista (kuva alempana!). Paikalle piti mennä jokea pitkin vesibussilla, joka pysähtyi halutuilla laitureilla. Alueen koko infrastruktuuri onkin vesiliikenteen varassa: on postiveneitä, kauppaveneitä, roskaveneitä ja koulubussiveneitä - melkoisen sympaattista!

Yllä randomi kaktuspiha itse kaupungilla ja alla maisemat kotilaiturilta ja -saarelta:
Triviaa: näissä jokimaisemissa on kuvattu yksi Calle 13:n musiikkivideoista.
Kotilaituri ja näkymä talolle.
Yksi naapuritaloista..
..ja mun yömaja.
Yövyin argentiinalaisten Martínin ja Sofín kotona ylläolevassa talossa, jonne siis pääsi ainoastaan laivabussilla. Noina päivinä käveltiin paljon ympäri saarta, syötiin pähkinöitä puun alta ja quinotoita suoraan pensaasta, kerättiin polttopuita ja puhuttiin meidän kaikkien lempimaanosasta, Latinalaisesta Amerikasta siis. Martín ja Sofí olivat matkustelleet kolme vuotta Argentiinasta Meksikoon polkupyörillä - jutunaihetta riitti tuntikausiksi ja tarinoita oli sen sorttisia, että mulla meni seuraavat viikot niitä sulatellessa. Mutta niistä kirjoitan ehkä toisella kertaa :)

Metsäkävelyllä Martínin ja Sofín kanssa.

Kaiken kaikkiaan tää viikonloppu kaukana kaikesta teki kyllä erihyvää niin monen hämmentävän kaoottisen kaupunkiviikon jälkeen. Saarella kun ei ollut liikennettä, ei minkäänlaista melua, mulla ei ollut kiirettä mennä minnekään ja olin täysin ulkomaailman ulottumattomissa. Iltapäivät vietin auringossa puiden latvoja tuijotellen ja kirjaa lukien, ihan kuin Suomen mökillä ollessa. Niitä elämän pieniä ihania asioita :)