6 May 2013

Viikoloppulifti

Edellisviikon tiistaina mun kaveri Jared kertoi aikovansa liftata viikonlopuksi Innsbruckiin Itävaltaan. Mä olin miettinyt jo pidemmän aikaa Italiaan matkaamista, koska yks mun parhaista kavereista asuu siellä. Jotenkin palaset loksahti kohalleen ja päätinkin että nyt sitä sitten matkataan etelään! Torstain kielikurssin jälkeen suunnattiinkin jo tutuksi tulleelle liftauspaikalle Hallen laitamille ja raapustettiin pahvinpalaselle 'Leipzig'. Korkeintaan viisi minuuttia myöhemmin eräs miekkonen pysähtyi ja otti meidät matkaansa. Puolen tunnin matkan jälkeen oli jo aika nousta pois autosta ja jatkaa matkaa etelään. Etelä-tekstin lisäksi päätettiin havainnoillistaa matkakohdetoivetta auringolla ja hymynaamalla.


Kuusi tuntia ja kaksi lisäkyytiä myöhemmin oltiin jo perillä ensimmäisessä matkakohteessa Münchenissä. Oltiin nimittäin päätetty vierailla tuolla etelän metropolissa (kaikissa moottoritiekylteissä ainakin luki The metropolitan area of Munich!) ja jatkaa matkaa Itävaltaan ja Italiaan vasta seuraavana päivänä. Matka Müncheniin luonnistui yllättävän helposti ja mukavasti. Ensimmäisen kyytiinottajan kanssa rupateltiin matkailusta noin yleensä - mies oli tehnyt mieleenpainuvan reissun Intiaan joskus 90-luvun loppupuolella, josta riitti tarinaa. Seuraava kuski työskenteli autontoimittajana. Tavallisen firma-auton peräkärryssä oli pressulla peitettynä kuulemma 200 000 euron Lamborghini (eli rikkaiden ihmisten pröystäilyauto), jonka joku müncheniläinen oli ostanut Berliinistä. Pelkästään auton toimitus toiselle puolelle Saksaa maksaa 1 500 euroa.. Kolmas kyydittäjä oli nainen, joka oli ehtinyt harjoittaa ties mitä ammattia elämänsä aikana ja oli yli viisikymppisenä vielä kouluttautumassa luonnonmukaisen ravitsemuksen neuvonantajaksi (vähän kökkö suomennos, myönnän). Naisen kanssa oli mahtava jutella savirakentamisesta ja prosessoimattomasta ravinnosta, ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia keskusteluja vähään aikaan!


Iltasella kierreltiin ympäri Müncheniä ja etittiin hyvää nukkumapaikkaa joen rannan puistosta, mutta meidän riippumatoille ei tuntunut löytyvän sopivia puita. Päätettiin siis nukkua pusikossa. Irlannin puistonukkumisesta viisastuneena olin sentään katsonut sääennustuksen etukäteen ja yö olikin tarpeeksi lämmin ulkosalla nukkumiseen ja vettä ei onneksi tullut pisaraakaan. Aamulla pusikon oksien takaa oli hyvä tähystellä aamuvarhaisen hölkkääjiä ja koiranulkoiluttajia. Tämmöset näkymät oli lehtivuoteesta:


Münchenissä oli muutenkin huomattavasti vehreämpää kuin pohjoisemmassa Saksassa, mistä olin lievästi innoissani. Täytyy sanoa, että tätä kevättä on kyllä odotettu!


Aamupalastettiin jollain randomilla ruoholäntillä keskikaupungilla ja saatiin osaksemme erittäin hämmästyneitä katseita (ainakin siinä vaiheessa kun aloin pestä hampaitani). Selvennykseksi mainittakoon, että Berliinissä moinen ei olisi kiinnittänyt kenenkään huomiota, mutta München on, noh, vähän hienostuneempi kaupunki. 

Kaiken sen huomiota herättäneen müncheniläisten kirjoittamattomien sääntöjen rikkomisen jälkeen suunnattiin moottoritielle. Mun matkan oli tarkoitus jatkua Salzburgiin ja Jaredin Innsbruckiin, ja lyötiin vetoa siitä, kumpi saa ensimmäisenä kyydin. Mä voitin sen vedon, joten tällä viikolla oottaa kolmen ruokalajin illallinen Jaredin luona :P


Ensimmäinen kyyti vei mut Itävallan rajan yli ensimmäiselle levähdyspaikalle. Rajalla mulle muistui mieleen, että passi tais jäädä kotiin. Eihän Euroopan rajoilla yleensä tarkisteta mitään ja ajokortilla ois ehkä selvinny, mutta Saksassa on Ausweispflicht, eli laki, joka velvoittaa jokaisen Saksassa asuvan pystymään esittämään virallisen henkilöllisyystodistuksensa poliisin niin vaatiessa. Onneksi pidän aina hätätapauksen varalta sähköpostissa passin kopiota, että ehkä siitä oltais selvitty sakoitta, vaikka joku oliskin tarkistanut paperit.

Rajalla mulle tarjos kyytiä kolme nuorta miestä, jotka tuntui olevan tosi epävarmoja sen suhteen, pitäiskö heidän ottaa mut kyytiin ollenkaan. Mulla oli ihan käsittämättömiä kommunikaatiovaikeuksia näiden miesten kanssa (puhuivat kyllä sellasta itävaltasaksaa, että huh!) ja jotenkin oli sellainen olo, ettei kannattaisi nousta kyytiin, joten jäin oottelemaan seuraavaa vaihtoehtoa. Pian paikalla kurvasikin mies, joka puolivälissä matkaa vuolaasti pahoitellen kaivoi mun istuimen ja istuinsuojan välistä aika nipun viidensadan euron seteleitä. En tohtinut kysyä, miks sillä on istuimen alla piilossa semmonen tukku rahaa..

Mieleenpainuvin kyyti perjantain osalta oli kuitenkin allaolevan kuvan antiikkiautossa. Olin kieltämättä vähän epäluuloinen kyseisen kärryn liikenneturvallisuudesta - turvavöistä ei nimittäin ollut tietoakaan (historiallisissa autoissa ei kuulemma ole turvavyöpakkoa) ja huristeltiin moottoritiellä kuitenkin sataakahtakymppiä. Mutta mahtavia tyyppejä olivat ja hienoa, että pääsin noin upean auton kyytiin! :)


Ennen Italiaan saapumista sain vielä kunnian tutustua kahteen itävaltalaiskroatialaiseen, jotka taas olivat liikenteessä uudenkiiltävällä urheiluautolla (ja auton imagon edellyttäminä oli nopeutta mittarissa yli 200km/h!). Miehet olivat myyneet auton Itävallasta Kroatiaan ja olivat nyt toimittamassa tilausta. Kuskina toiminut mies oli liikuttavan huolissaan mun hyvinvoinnista ja turvallisuudesta - oon aika tottunut yksinreissaaja ja tietysti oon varovainen liftatessa, mutta oon tosi mielissäni siitä että maailmassa on ihmisiä, jotka välittää toisistaan. Viimeisenä mut otti kyytiin neonväreihin pukeutunut parivaljakko, joka oli menossa hakemaan koiraa Italiasta. Siellä mä nökötin takapenkillä koiran kuljetuskopan, lelujen ja hoitotarvikkeiden keskellä. 

Ja sitten saavuin perille Udineen (Italia) ja pääsin yllättämään kaverini Andrean. En nimittäin ollut kertonut sille mitään aikeistani liftata Italiaan - tyyppi luuli skypettävänsä mun kanssa perjantaina kello kuudelta illalla, kun tosiasiassa laitoin sille mainitulla kellonlyömällä tekstarin, että onpas teillä Udinessa kiva rautatieasema :D Yllätys oli onneksi iloinen, heh! Andrea haki mut asemalta ja mentiin kiertelemään kaupungilla ja syömään pizzaa, Italiassa kun oltiin, sekä otettiin todistusaineistokuvamateriaalia:


Udinesta postaan mielelläni kuvia toisella kertaa, nyt kuitenkin siirryn paluumatkaan! Udine-Halle-reissu kesti 16 tuntia, eli muutaman tunnin pidempään kuin oletin (menomatkahan kesti yhteensä 'vain' 13 tuntia). Lähdin matkalle seitsemältä aamulla junalla Udinesta muutama sata kilometriä lähimpään suurempaan itävaltalaiseen kaupunkiin, Villachiin. Olin kuullut monilta, että liftaaminen Italiassa on vaikeampaa kuin muissa maissa, koska ihmiset ovat niin epäluuloisia ja moottoriteille pääsee vain tullimaksukoppien kautta. Tiedä sitten tuon paikkansapitävyydestä, mutta päätin varmuuden vuoksi aloittaa liftaamisen Itävallassa, koska aikaa oli kuitenkin rajatusti.


Kipittelin siis reippaasti autotielle, koska rampilla ei tapahtunut yksinkertaisesti yhtään mitään. Jonkun ajan päästä eräs ystävällinen herrasmies kyyditti mut seuraavalle huoltoasemalle, jolla tapasin kuusi puolalaista liftaria. Nämä puolalaiset olivat ottamassa osaa liftauskilpailuun, joka oli startannut Wrocklawissa ja päättyisi Dubrovnikiin, Kroatiaan. Kysäisin ohimennen, kauanko porukka oli odottanut kyytiä eteenpäin. Kymmenen tuntia kuulemma. Olin varma, etten pääse kyseiseltä huoltoasemalta enää ikinä pois! No ei sillä, näissä itävaltalaisissa maisemissa kyllä kelpaa ootella kyytiä:


Monituisia kyselyitä ja pitkää kyltin kanssa seisoskelua myöhemmin mut otti kyytiin todella mukava tanskalainen kolmilapsinen perhe, joiden kyydissä pääsin Müncheniin asti. Seuraavalla huoltoasemalla sain taas kykkiä tuntikaupalla (tai siltä se ainakin tuntui!), ja opin tarkkasilmäiseksi liftarikylttibongariksi - monella huoltoasemalla on yleisimmällä liftauspaikalla liikennemerkkien taakse raapusteltu liftailufiiliksiä. Alla olevasta kyltistä voi lukea erinäisiä kannustuksia: 

"Bern hierher in 2 Tagen. Nun sitze ich hier fest. Scheiße!" 9.4.13
(Bernistä tänne kahdessa päivässä. Nyt oon jumissa täällä. Scheiße!)
"hrs: 11 (tukkimiehen kirjanpidolla)" 11.5.2012
"Worst place for hitchhiking..." 10. Aug. 2011
"Good luck 4 u!"

Loppupäivästä alkoi olla aika väsynyt tunnelma, mutta pääsin vielä tutustumaan moniin ihmisiin, kuten
  • München-Ingolstadt: italialaiseen heppuun, joka oli töissä Saksassa, mutta ei oikein puhunut saksaa eikä ymmärtänyt englantia taikka espanjaakaan, mutta ois väkisin halunnut tarjota mulle kahvit. Kieltäydyin kohteliaasti, tunnelma oli sen verran vaivautunut - luultavasti vain kielimuurin takia.
  • Ingolstadt-Nürnberg: Saksan kurdilaiseen, joka oli tosi innostunut siitä, että sai ottaa liftarin kyytiin: "Vihdoinkin! Oon aina halunnut ottaa liftarin kyytiin! Mulla ois nimittäin yks kysymys: onks liftaaminen joku harrastus vai mistä siinä oikein on kyse?". Tosi sympaattinen tyyppi, jonka kanssa oli tosi mukava jutella :D
  • Nürnberg-Erlangen: ainoaan naispuoliseen kyydittäjään, joka valitettavasti vei mua kilometrikaupalla väärään suuntaan. Oma vikani, kun en ollut ottanut mukaan karttaa. Liftaukseen soveltuva kartta on nyt tilauksessa, seuraavalle pidemmälle liftireissulle en lähe ilman :D
  • Erlangen-Nürnberg: miekkoseen tyttärineen, joka toi mut sieltä väärältä moottoritieltä ne kymmenet kilometrit takaisin oikealle moottoritielle. Olivat vaiteliasta sakkia.
  • Nürnberg-Leipzig: baijerilaiseen mieheen, joka puhui tosi miellyttävällä frankkimurretta ja jonka kanssa tultiin muutenkin hyvin juttuun, vaikka olin tosi tosi väsynyt ja puhe ei oikein enää tahtonut luistaa.
Leipzigissa treffasin Jaredin kavereineen (jotka olivat kahdestaan liftanneet Innsbruckista takaisia Itä-Saksaan), joiden kanssa liftattiin vielä kolmistaan hallelaisen autotuunarin auton kyytiin, ja siten päästiin vihdoin takaisin kotiin - väsyneenä, mutta niin onnellisena! Kannatan ehdottomasti tällaisia ex tempore -seikkailuja! :)


Vielä lopputiivistelmänä: 
matkareitti: 3 600 kilometriä liftaamalla (lukuunottamatta 122 km junalla)
matka-aika: menomatka 13 tuntia, paluumatka 16 tuntia
autoja: 15 (ellen nyt laskenut väärin)
väärään suuntaan ajettuja kilometrejä: noin 60 km
budjetti: 12€ junalippuun, ruokailut noin 20€

Saksa on todella helppo maa liftata jos verrataan Itävaltaan. Itävallassa huoltoasemia on huomattavasti vähemmän ja ihmiset ajavat lyhyempiä välimatkoja.



4 comments:

  1. Supermielenkiintoinen postaus ja kiva, että ehdit Itävallassakin pikaisesti käymään! Ilmoittele, jos joskus liftailet Wieniin päin :)

    Nostan hattua tosta liftaamisesta, ite oon nähnyt joskus nuorempana jonkun liftauskauhuleffan, eikä oo sen jälkeen tullut mieleenkään kokeilla, vaikka olisi tietty halpaa ja tapaisi uusia ihmisiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva että tykkäsit! Itävallan maisemat on kyllä vertaansa vailla, tiedä vaikka eksyisinkin sinne uudestaan. Ilimottelen sitte! :)

      Delete
  2. AnonymousJuly 08, 2013

    Moikka!

    Vitsin kivaa lukea tällasta postausta!! :) Oon ite Saksassa tällä hetkellä, ja aion täältä liftailla Suomeen takas. Mulla on noin viikko aikaa varattuna, enkä tiiä onks se realistista... Toistaseks ei ulkomailta juuri liftikokemuksia, mutta Suomesta tosi paljon ja tosi positiivisia! Oon lueskellu hirmusti netistä erilaisia neuvoja ja vinkkejä ja just tällasia mahtavia blogeja :) Millasta karttameininkiä suosittelet, jos liftailee Euroopassa...? Kun puhuit tuossa loppuvaiheilla karttatilauksesta :)

    Mahtavia reissuja sulle ja ihanaa kesänjatkoa!!

    Nimimerkillä Liftaus = <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi!

      Viikossa Saksasta Suomeen liftaaminen on mun mielestä hyvinkin realistinen suunnitelma! Kumpaa kautta aion liftata? Kavereiden kertomusten perusteella Ruotsi ei oo helpoin liftimaa, mutta Puolan kautta pääsee varmasti hyvin!

      Karttoja mulle on kertynyt jo kakskin. Se tilauksessa ollut on vedenkestävä Euroopan tiekartta, jonka saa kätevästi taiteltua taskuun. Toinen on pienempi Saksan tiekartta, johon on merkitty huoltoasemat ja levähdyspaikat (Rasthof/Raststätte) - semmonen kartta voi Saksassa osoittautua kullanarvoiseksi, vaikka sujuihan tää reissu ilmankin! :)

      Hyvää kotireissua sulle, kerro toki miten se meni! :)

      Delete