27 Dec 2013

Terveisiä kotimaasta!

Viime kuukauden todellinen working holiday Saksassa on nyt ohi ja tällä hetkellä istuskelen läppäreineni maailman mukavimmassa nojatuolissa Suomen maaseudulla. Työlomallani en ehtinyt blogin ääreen ollenkaan ja ei mulla oikeastaan ollut kunnollista nettiäkään, mutta se oli ihan hyvä se. Olin nimittäin töissä puoli vuorokautta lähes päivittäin ja siitä ylijäävällä ajalla näin kavereita, näytin muupaikkakuntalaisille Hallea (täällä yhden vieraan postaus aiheesta!), kävin nurkkapubien konserteissa ja kuvailin hylättyjä tehdasrakennuksia. Nukkuminen jäi yllättäen vähälle ja tekemistä oli niin runsaasti, että nyt on hyvä ihan vain rauhoittua viikon verran Suomessa (niin varmaan, todennäköisesti tuun kuitenkin viipottelemaan ympäri maata niin paljon kuin vain ehdin!). Uudeksi vuodeksi aion ehtiä takaisin Argentiinan lämpöön - tällä hetkellä näkyy lämpöasteita olevan jopa 36. Ja sieltä Argentiinasta käsin sitten jatketaan raportointia! :)

Vierailtiin Camillan kanssa rämemajavien luona. Propsit kuvasta hälle!

21 Nov 2013

Jetlag-postaus: Kolumbialaistumassa Argentiinassa

Yllärinä mua ei jostain syystä nukuta, joten tässä jo pidempään luonnoksissa muhinut postaus:

Argentiinassa on muuten paljon kolumbialaisia. Heidän mukaansa voidaan jo puhua nuorten kolumbialaisten kollektiivisesta maanpaosta, koska maan yliopistotason koulutus on käsittämättömän kallista (puhutaan useista tuhansista euroista, mikä Suomen palkoilla ehkä olisikin maksettavissa, mutta tavallisille paikallisille se on lähes mahdottomuus ilman kalliita lainoja). Siksi monet nuoret kolumbialaiset muuttavat Argentiinaan, jossa kandin tutkinto on ilmainen. Maisterista sen sijaan pitää maksaa, mutta sekin on halvempi kuin Kolumbiassa, joten kolumbialaisia riittää runsaasti kummankinlaista tutkintoa varten.

Lieneekö jonkinlaista ulkomaalaissympatiaa, mutta mulle on kehkeytynyt monia hyviä kolumbialaisia tuttavuuksia. Mun lempijäätelömyyjä on Barranquillasta, tiedekuntakaveri Calista ja kaverin kämppis Bucaramangasta. Myös mun kymmenestä kämppiksestä kaksi on kolumbialaisia ja sattumoisin molemmat opiskelee jotain taiteeseen liittyvää, mistä taas seuraa se, että mut kutsutaan kaikkiin näiden tyyppien näyttelyihin - näin siis päädyin viettämään erään lauantain kolumbialaisen (ja vähän brasilialaisenkin) musiikin, taiteen, tarinankerronnan ja ruuan parissa söpössä pienessä kulttuuritalossa. Tapahtuman nimi oli Latinoamericaniando (sopivia käännösehdotuksia otetaan vastaan - latinoamerikkalaistumassa?), mutta no, ainakin kolumbialaistuin entisestään, jos ei muuta.

Päivän ohjelma: tanssin ja musisoinnin työpajoja ja -esityksiä
Rumputyöpaja
Soittimiin tutustumista
Osa näyttelystä
Paikan koristeluun oltiin nähty vaivaa - tuoleihin oli ripustettu pompuloita ja pöydät oli eri artistien koristelemia. Tää oli mun lemppari.
Sisäpihan silkkipaperikoristelut.
Yksityiskohta: söppänä laama.
Iltamyöhän musikkiesitys
Ruokatarjoiluista mulla ei valitettavasti oo ensimmäistäkään kuvaa, johtuu varmaan siitä että ne katosi hyvin nopeasti parempiin suihin, mutta lisäsin kuitenkin linkit kuviin. Tarjolla oli täytettyjä arepoita (arepa rellena), pandebonoja (eräänlaisia juustotäytteisiä leipiä), empanadoja ja täytettyjä leipiä (pan relleno), jotka on käytännössä isoja klönttejä vaaleaa leipää, joiden sisään on leivottu esimerkiksi tomaattia, juustoa ja basilikaa.

Tästä tapahtumasta riippumatta voi kaiken kaikkiaan sanoa, että oon oikeasti enemmän kolumbialaistunut kuin argentiinalaistunut ensimmäisten Etelä-Amerikka-kuukausieni aikana. Alkuun mun oli nimittäin vaikea ymmärtää argentiinalaista aksenttia, joten päädyin höpöttelemään huomattavasti enemmän kolumbialaisten kämppisteni kanssa. Kämppiksien aksentti on myös tarttunut jonkin verran - kolumbialaiset ei sentään usko mun olevan kolumbialainen, mutta argentiinalaisilta, chileläisiltä ja ecuadorilaisilta oon kuullut puhuvani kolumbialaisittain. Lisäksi mulle kerrottiin, että Kolumbiassa on Filandia-niminen kahvintuottajakylä, melkein kuin Finlandia siis.. Taidan vastedes kertoa olevani kotoisin kyseisestä kylästä, ihan vaan huvin vuoksi :D

19 Nov 2013

Päiväretki mielenterveyssairaalaan

Miltä näyttää argentiinalainen mielenterveyssairaala? Mun yks espanjalainen vaihtarikaveri opiskelee sosiaalityöntekijäksi ja osa sen oppitunneista pidetään Romeron mielenterveyssairaalassa kolmen vartin bussimatkan päässä La Platan keskustasta. Kaveri kertoi että paikka on ihan erilainen kuin eurooppalaiset mielenterveysklinikat (tai siis paikat, joissa kokopäiväiset mielenterveyspotilaat asuvat) noin yleensä, mistä mun antropologin vaisto tietysti innostui - sairaalaan oli ehdottomasti päästävä tutustumaan. Viime viikolla sattui viimein aikataulut sopimaan yhteen niin että lähdettiin kolmen hengen voimin päiväretkelle sinne, minne kaikista köyhimmät psykiatrisen avun tarpeessa olevat sijoitetaan.

Kyseessä on siis julkinen, kokopäiväisen mielenterveyspotilaiden hoitoyksikkö. Argentiinassa julkinen terveydenhuolto on kaikille ilmaista, mutta sen toimivuudesta ja tasokkuudesta voi keskustella. Meillä kävi tosi hyvä tuuri, koska päästiin paikkojen katsastamisen ja asukkaiden kanssa puhumisen lisäksi haastattelemaan erästä työntekijää, joka kertoi yllättävän avoimesti sairaalan historiasta ja monista rahoituksen ja eri instanssien yhteistyön epätoimivuudesta. Rahaa ei arvattavastikaan ole, sillä sitä joko ei myönnetä tai se katoaa jonnekin välikäsien rattaisiin. Potilaiden inhimillisen arkipäivän järjestemisestä ollaan sairaalan sisällä montaa mieltä. Eräiden lääkäreiden mielestä olisi parempi pitää potilaat jatkuvasti sisätiloissa, sillä kaikenlaisen toiminnan ja ulkoilun järjestäminen on vaivalloista. Sairaalassa työskentelee kuitenkin myös sosiaalityöntekijöitä, joiden oma-aloitteisuuden ansiosta asukkaille on nykyään säännöllisiä aktiviteetteja, joihin tosin kaikki potilaat eivät saa ottaa osaa - päätösvalta on edelleen lääkäreillä.

Sairaalan tilat tosiaan poikkeavat eurooppalaisesta mielikuvasta. Sairaala koostuu monesta eri asuinrakennuksesta (naiset ja miehet erikseen) sekä vastikään kunnostetusta, kaikille asukkaille avoinna olevasta päiväkeskuksesta. Ensimmäiset kuvat ovat kyseisestä remontoidusta päiväkeskuksesta - sen keittiöstä, ruokatiloista ja kirjahyllystä, jossa nököttää edellisten asukkaiden potilastiedot kansioissaan. Käytännössä sairaala-alueelle pääsee kuka tahansa ja täten potilastiedotkin ovat kaikille avoimia. Suurin osa potilaista on sellaisia, joilla ei ole mitään paikkaa minne mennä, he ovat usein perheettömiä ja kaikista alimmista yhteiskuntaluokista, joten millään ei oikeastaan edes ole mitään väliä...

Vakituisia asukkaita (käytännössä kaikki asukkaat - kuka sairaalaan päätyy, myös yleensä jää sinne loppuelämäkseen) on noin 700. Jokaisessa nukkumatilassa (muistuttivat isoja halleja) on kussakin neljäkymmentä sänkyä vierivieressä ja jokaista neljääkymmentä potilasta kohti on yksi valvoja. Yhden asuinrakennuksen aidatulla piha-alueella pystyy vapaasti ulkoilemaan. Toki aita ei ole mitään pitävintä sorttia, että sen puoleen pakoon pääsee halutessaan ja säännöllisin väliajoin asukkaita lähteekin seikkailemaan sairaalakompleksin ulkopuolelle. Vankilatunnelman aita silti onnistuu luomaan.

'unelmointi ei maksa mitään muuta kuin aikaa.'
rakennuksen kyltissä lukee 'kunnossapito'. hmm.
servicio de alcoholismo
Vierailu oli hyvin opettavainen ja mielenkiintoinen, mutta tietysti myös melkoisen masentava. En tiedä, voiko tämän paikan perusteella yleistää mitään Argentiinan terveydenhuoltoon liittyvää, mutta ainakaan mun kämppisten aiheeseen liittyvät kommentit eivät kauheesti toiveita nostattaneet. Lähinnä tässä alkaa toivomaan, etten joudu lähemmin tekemisiin paikallisen julkisen terveydenhuollon kanssa.

15 Nov 2013

Überlegungen über meine Sprachen auf meiner zweiten Sprache

Ich hab gerade Lust, zum ersten Mal was auf Deutsch auf meinem Blog zu schreiben, da ich ja bald wieder in Deutschland bin. Quasi um zu üben und mich schon gedanklich auf die Ortsänderung vorzubereiten. Einige meiner deutschen Freunde haben mich ja auch mehrmals darauf hingewiesen, dass ich bitteschön zumindest kleine Übersetzungen meiner Beiträge auf Deutsch schreiben sollte, da komischerweise keiner dem Finnischen mächtig ist (echt merkwürdig!) und die Übersetzungen unserer beliebten Suchmaschine auch nicht soooo hervorragend sind (ab und zu mal übersetze ich selbst meine Texte ins Deutsche, bloß um mich zu amüsieren! Es kommen manchmal echt witzige Sachen heraus). Also guckt nicht schlecht, hier gibt's einen ganzen Beitrag auf Deutsch!

Aber wenn's gerade um schlechte Übersetzungen geht: Dieser Text ist sprachlich gesehen nicht viel besser als die maschinellen Übersetzungen. Ich habe nämlich in den letzten vier Monaten relativ wenig Deutsch gesprochen und wenn ich mich mit meinen deutschsprachigen Freunden treffe, hapere ich schon mit den Worten und fühle mich allgemein eher unsicher auf der Sprache. Ich freue mich also sehr, die kommenden fünf Wochen auf dem Halleschen Weihnachtsmarkt pausenlos Deutsch plappern zu können! So kann ich meine Sprachkenntnisse wiederbeleben und natürlich auch verbessern. Denn damit hört es nie auf - Sprachen zu lernen ist ein endloses Lernprojekt! Aber gerade diese Herausforderung reizt mich :)

Dabei war Deutsch bis vor einigen Monaten meine einzige Alltagssprache; meine Zweitsprache, die ich während ich nach drei Jahren Deutschland sogar besser beherrschte als meine Erstsprache, so krass wie es klingt. Aber klar, wenn man eine Sprache lange nicht benutzt, fängt man an, sie quasi zu verlernen. Deshalb habe ich auch mit diesem Blog angefangen - um irgendwie auf regelmäßiger Basis und aktiv Finnisch benutzen zu können. Vielleicht wäre es jetzt klug, noch einen Blog auf Deutsch zu starten, aber nee.. Ein Blog ist schon genug.

Nun ist Spanisch meine dominierende Sprache, die bei jeder anderen Sprache dickköpfig durchdringt - egal welche Sprache ich gerade spreche, sind (ungewollt) immer zumindest ein paar spanische Worte dabei. Trotzdem habe ich noch jede Menge zu lernen, um meinen Sprachstand auf einem ähnlichen Niveau mit meinem Deutschen zu bringen, aber früher oder später (wahrscheinlich später, heh!) wird es mir sicherlich gelingen! ...Und dann kann ich mich hundertprozentig dem Swedischen oder Türkischen oder was-auch-immer-ich-als-nächstes-lernen-will widmen ;)

Also meine Lieben: In weniger als einer Woche bin ich schon da! Bis denne!

11 Nov 2013

Kuinka huijata Argentiinan viisumiviranomaisia?

...tai ei nyt ihan niinkään, mutta kuitenkin pieni tarina opiskelijaviisumibyrokratiasta Argentiinassa. Otsikko on taatusti tuhat kertaa kiinnostavampi kuin tuleva seikkailuraportti, jotenka pisteet niille jotka oikeasti jaksavat lukea kaiken. Lyhytohjeistuksena kaikille viisumikamppailijoille sanottakoon, että kannattaa puhua mahdollisimman vähän, hymyillä mahdollisimman paljon, eikä missään nimessä olla oma-aloitteinen taikka kysyä yhtään mitään, vaan esittää kaikki tarvitut paperit vasta pyydettäessä. Toimi ainakin mun kohalla :)
 (Kuvituksena valokuvia, jotka otin yhdellä Buenos Airesin reissulla.)

Mun asumuksen lähellä olevalta aukiolta - tykkään miten köynnöskasvi halailee puun kanssa.
La Platan linja-autoaseman seinämaalauksia
Argentiinaan saavuttaessa suomalainen saa automaattisesti ja ilman eri maksua kolmen kuukauden turistiviisumin. Netistä lukemieni enemmän tai vähemmän virallisista ohjeistuksista huolimatta paluulentolippujen perään ei kysellä, eikä kyllä sen puoleen minkään muunkaan - maahantuloprosedyyrit on esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna harvinaisen lepposat. Lentokoneella saavuttaessa pitää koneessa täytellä lippulappunen, jossa kysytään mm. matkailijan käteisbudjettia, ja lentokentällä viranomaiset haluavat arkistoihinsa parit sormenjäljet. Ennen suljetulta terminaalialueelta poistumista reissulaisen kapsäkit läpivalaistaan - vaikkei niitä monitoreja kyllä kukaan kauhean aktiivisesti tarkkaillut. Siinä se sitten jo olikin. Linja-autolla maahantulo on vieläkin hässäkättömämpää, vaikka matkatavaroita tarkistetaankin ahkerasti... Paraguaysta saapuessani jopa kolme kertaa, mikä musta oli jo jonkinlainen ennätys: ensin rajan molemmin puolin ja lopuksi vielä Buenos Airesin bussiterminaalissakin.

La Platan rautatieasema

Turistiviisumin voi uusia niin monta kertaa kuin matkailu naapurimaihin jaksaa kiinnostaa ja täten Argentiinassa voi oleskella käytännössä niin kauan kuin huvittaa. Jos maisemanvaihdos ei innosta, viisumia voi käydä pidentämässä maahanmuuttovirastossa: viimeisen kyselyn mukaan 30 päivän pidennys maksaa 300 pesoa, eli noin kolmekymmentä euroa (kurssista riippuen). Mutta ainakin täällä La Platassa vaihto-opiskelijoilta vaaditaan opiskelijaviisumi, jota varten opiskelija saa keräillä kaikenmoisia dokumentteja ja tutustua useampaankin paikallisen byrokratian toimipisteeseen (joihin kaikkiin kannattaa aina ottaa mukaan passi ja pari kopiota passin kuvasivusta, ihan jo vain varmuuden vuoksi).

Junan ovet on aina auki, liikkuipa juna tai ei. Talvella tuli kylmä, mutta näin kesällä viilentää mukavasti.

Katsotaanpas sitten, mitä kaikkea viisumia varten vaaditaan:

x Virallinen iloisenvärikäs paperi, jossa lukee oma osoite kyseessä olevassa kaupungista (Certificado de Domicilio). Kuponkia varten pitää mennä toimisto numero ykköseen, kertoa virkailijatädille osoitteensa, maksaa lähikioskissa kymmenen pesoa ja palata toimistoon maksukuitin kanssa hakemaan lappu. Mitään vuokrasopimusta tai omaan osoitteeseen saapunutta postia ei tarvitse esitellä, eli käytännössä osoitteeksensa voi sanoa ihan mitä vaan.

x Paikallinen, eli siis argentiinalainen rikosrekisteriote (Certificado de Antecedentes penales). Vaikka maassa olisi hädintuskin oleskellut kahta viikkoa (ehtiihän sitä siinäkin ajassa jo tekemään vaikka mitä rötöksiä!). Rikosrekisteriotetta varten pitää mennä toimisto numero kakkoseen, tai no, ensin jonottaa hyvä tovi toimiston ovelta bussipysäkille asti yltävässä jonossa. Itse virastossa täytetään ensin luukku numero ykkösellä lappu, jossa kysytään perustietojen lisäksi myös esimerkiksi vanhempien nimiä, seuraavaksi maksetaan käsittelymaksu 40 pesoa luukku numero kakkosella ja lopulta ojennetaan virkailijalle täytetty lappu ja maksukuitti luukku numero kolmosella. Kolmannelta luukulta ja muutamaa tuntia myöhemmin hakija voi palata kotiin, josta dokumentin voi muutaman päivän päästä ladata netistä omalle koneelleen.

x Vuoden viisumin saamista varten pitää esittää myös suomalainen rikosrekisteriote. Ne onnettomat, jotka ovat unohtaneet tilata kyseisen dokumentin kotimaassa ollessaan (kröhöm...), voivat tilata sen jopa Argentiinaan asti ilman lisämaksua kätevästi netistä, mutta saapuminen voi kestää kuukaudenkin, tai sitten kirjaimellisesti ikuisuuden, sillä se ei tule perille koskaan. Mulla kävi tuuri ja rikosrekisteriote tuli tänne ihan tavallisessa postissa jo muutamassa viikossa. Valitettavasti en tiennyt, että otteeseen pitää ehdottomasti tilata myös 'apostille'-lisäys (jonkinsorttinen lisäpaperitodistus paperin virallisuudesta sinetteineen kaikkineen), mikä vaikeuttikin koko viisumihommaa, mutta siitä lisää tuonnempana.

x Oma passi tulee kopioida kokonaisuudessaan. Ei siis pelkkä kuvasivu, vaan ihan koko passi, kannesta kanteen. Syy tähän jäi vähän epäselväksi, mutta ehkä Argentiina keräilee kopioita eri maiden passileimoista? Ja onhan ne tyhjät sivutkin tavattoman kiinnostavia, ja varastotilaa valtiolla sitten kai lienee tarpeeksi, joten mikäs siinä tuhansia sentin paksuisten passikopioita arkistoidessa :P

x Opiskelijaviisumia varten on hyvä olla todistus siitä, että on kirjoilla paikallisessa korkeakoulussa (Constancia de Inscripción). Tämän opiskelutodistuksen saa meidän yliopistossa, kun ensin toimittaa kansainvälisten suhteiden toimistolle kopion terveysvakuutuksesta (Huom! Vakuutuksen tulee kattaa ruumiin poiskuljetuksen kuolintapauksessa!), allekirjoitetun kupongin siitä, että hyväksyy koululaitoksen säännöt (esim. yliopistolle on ilmoitettava kaikista matkoista kolme päivää ennen matkaa - arvatkaa onko kukaan koskaan ilmoittanut yliopistolle yhtään mitään.. Toisaalta, mites vanhoja tässä taas oltiinkaan?), lääkärintodistuksen fyysisestä ja psyykkisestä soveltuvuudesta vaihtolukukauteen (voi olla, että improvisoin tämän lapun kohdalla, koska en tiennyt että se tarvitaan...).

x Muista myös passikuva. Omani olin viimeisella kerralla vähällä jättää kotiin.

x Koko hupi tulee maksamaan 300 pesoa, joten käteistä on myös hyvä olla matkassa. Maksu suoritetaan vajaan kilometrin päässä sijaitsevassa kahvilassa (siis ihan oikeasti kahvilassa!), jonka jälkeen tulee palata takaisin maahanmuuttotoimistoon kuittien kera hakemaan viisumi. Joka on ihan tavallinen A4-paperi omilla henkilötiedoilla ja parilla allekirjoituksella varustettuna, mutta kuulemma kolmen kuukauden viisumiprosessoinnin jälkeen hakija saa vihdoin oikean viisuminsa ilman eri hässäköintiä. Että oleskelulupa ensi vuoden lopulle olisi sitten vihdoin plakkarissa!

Maisemia junan ikkunasta


Ja siitä suomalaisesta rikosrekisteriotteesta. Sen lisäksi että Suomen byrokratia on suurilta osin siirtynyt nettiin asioinnin helpottamiseksi, tarvittavia dokumentteja voi näpsäkästi tilata jo valmiiksi tietynkielisinä. Voi tietysti olla, ettei nelikielinen (suomi, ruotsi, espanja, englanti) rikosrekisteriote vakuuta argentiinalaisia viranomaisia, joten maahanmuuttoviranomaiset voivat keksiä vaikka minkälaista lisätyötä. 

Ensin ne halus lähettää mut käännättämään paperin, mutta pitkän inttämisen jälkeen sain ne vakuutettua siitä, että käännös on virallinen. Ainoa vaan, että lappuun isketty leima oli vain kahdella kotimaisella, joten mut lähetettiin toimisto numero kolmoseen, eli notaarille (Colegio de Escribanos) hakemaan viereen argentiinalaista leimaa. Valitettavasti kukaan maahanmuuttotoimistossa ei tiennyt paikan tarkkaa osoitetta, joten ehdin vierailemaan useemmassakin eri virastossa ennen oikean paikan löytymistä. Valitettavasti argentiinalaiset notaarit leimaavat vain argentiinalaisia papereita - palasin siis maahanmuuttotoimistoon kokeilemaan onneani.

Tällä kertaa toimistovirkailija päätti, että leimaa varten on mentävä Suomen suurlähetystöön. Tein siis mukavan pienen päiväretken Buenos Airesiin (josta myös allaolevat kuvat), jossa mulle kerrottiin että moisia leimoja on toki ennen jaeltu, mutta nykyään niitä ei enää saa. Päätin siis palata maahanmuuttotoimistoon. Tällä kertaa tosin päätin olla esittelemättä eksoottista suomalaista paperia luukku numero ykkösellä ollenkaan. Luukku numero kakkosella sitä sitten kysyttiin ja virkailija oikein ihaili sitä että alkuperäinen paperi oli jo valmiiksi oikealla kielellä. Niinkin helppoa se siis voi olla! Ripeästi kahvilaan maksamaan viisumimaksu ja takaisin toimistolle ja eikä aikaakaan kun jo poistuin byrokratian rattaista onnellisena viisumin omistajana!


Yli kuukausi siinä sitten vierähti. Oishan tässä vielä ollu kuusi päivää aikaa jäljellä ennen turistiviisumin vanhentumista. Ja yksitoista päivää kunnes poistun maasta :)

1 Nov 2013

Varkaudet, väärennetty raha ja vohkitut vihannekset

Ennen Argentiinaan tuloa eräs argentiinalainen kaverini käski mun kattoa tämän dokumentin Buenos Airesin vaaroista. Dokumentti tarjoaa kolmen vartin edestä informaatiota mm. siitä, miten väärennettyä rahaa saa niin taksikuskeilta kuin pankkiautomaateistakin sekä millaisia temppuja erilaiset taskuvarkaat käyttävät. Lievästi kuumotti saapua paikan päälle heinäkuussa. Kuvittelin Argentiinan nimittäin olevan vähintäänkin yhtä vaarallinen latinalaisamerikkalainen maa kuin mitä mulle oli jäänyt mieleen Costa Rican visiitistä - maan pääkaupungissa San Joséssa kun paikallisetkin kulkivat pimeän tultua yhden korttelin (!) pituisen välin autolla, koska ulkona oli niin vaarallista (kuulemma ainakin, en lähtenyt testaamaan).

Tosiasiassa Argentiina, tai no ainakin La Plata, on leppoisa asuinpaikka yömyöhäänkin - en oo koskaan tuntenut oloani turvattomaksi, vaikka kuljen pidempiäkin matkoja yksin ja jalan puolille öin asti. Iltaisin tosin kävelen vain tutuilla kaduilla, huomiota herättämättömässä vaatetuksessa ja mulla harvemmin on mitään ryöstettävää mukana. Muutama kymmen pesoa tietysti löytyy taskusta aina mahdollisen epämieluisan tilanteen varalta: jotain annettavaa on nimittäin hyvä olla matkassa, niin koko jutusta pääsee paljon helpommalla.

Kaikesta huolimatta ne uhkaavat tilanteet ovat valitettavan todellisia. Sekä mun vaihtarikavereita että argentiinalaisia kämppiksiä on yritetty ryöstää ja myöskin ryöstetty (mitään sen pahempaa ei onneksi ole sattunut!). Vaihtarikavereiden ryöstöt ovat tapahtuneet huonomaineisissa kaupunginosissa iltapimeällä, puukolla tai aseella uhaten. Kaverit ovat päässeet nopeasti eroon niin käsilaukuistaan kuin housuntaskujensakin sisällöstä (nämä rosmot ovat huolellisia ja perusteellisia ammattilaisia!), argentiinalaisilta taas oon kuullut että varkaiden kanssa pystyy toisinaan jopa neuvottelemaan. Näin menetys on ollut vain setelipesojen luokkaa, kännykät, lompakot ja muut sen sijaan on saanut pitää. 

Myös väärennetty raha on arkipäivää, vaikken itse kotitekoisiin seteleihin ookaan törmännyt. Tässä eräänä päivänä yksi kaveri sitten esitteli tutuntutun kanssa rahaa vaihtaessaan saamansa satasen (euroissa noin kympin). Kyseessä oli aika huono kopiokoneväärennös, mutta valitettavasti kaveri ei ollut tarkistanut rahoja ja täten mennyt halpaan. Tutuntuttu toki pahoitteli tapahtunutta ja lupasi vaihtaa setelin oikeaan, mutta kummasti tyypistä ei ole anteeksipyynnön jälkeen kuulunut enää mitään.

 Väärennetty seteli: kuvasta näkee hyvin, miten 'hopeajuova' on vedetty geelikynällä. 

 ..ja tästä näkyy, miten seteli on tulostettu vinoon (vasen reuna) ja oikeassa alareunassa on joku kumma musta viiru. Lisäksi paperi tuntuu kovalta ja muovisen liukkaalta, eli samalta kuin tavallinen tulostuspaperi täälläpäin maailmaa.

Kaikista hulluimman tarinan paikallisista laittomuuksista kuulin eilen: kadulla myytävät vihannekset ja hedelmät (ja näitä myyntipaikkakyhäelmiä on keskustassa vähän joka kadunkulmassa) on kuulemma varastettu vihanneskuljetuksista ja siksi niiden myyntihinta on niin alhainen. Olisikohan noin?

Varastettua tavaraa?

Kaikesta huolimatta Argentiina on rauhallinen ja leppoisa paikka asua ja maalaisjärjellä pääsee pitkälle. Varsinkin Paraguaysta palattua huomasin (helpotuksekseni) valovuosien eron paitsi saasteen määrässä ja kaaoottisuudessa myös turvallisuudessa ja aseiden yleisyydessä kaduilla (Paraguayssa suositaan puolimetrisiä kiväärejä, saanen tarkentaa). Ja jos ryöstö tulee kohalle niin sille ei sitten voi mitään - luottavaisin mielin mennään ja materiaahan se vain on.

25 Oct 2013

Onni on saapua kotiin kaikkialle


Enää vajaa kuukausi ja meikätyttö liitelee taas Atlantin yli! Mulle nimittäin tarjoutui tilaisuus työskennellä joulumarkkinoilla Saksassa. Tapitan siis 25.11. alkaen Hallen keskustorilla myymässä suomalaista hunajaa - samaa hommelia kuin viime vuonnakin (klickklick). Tervetuloa vaan moikkaamaan jos joku on niillä kulmilla liikenteessä! :)

Ootan Saksavisiittiä kovasti, myönnetään. Oon aina tykännyt maan joulumarkkinaperinteestä (tietysti markkinoilla työskentely on ihan eri juttu, mutta sitä ei tule näin nostalgiatunnelmissa mietittyä). Kylmästä ja harmaasta säästä huolimatta kaupungit pysyvät joulumarkkinoiden ansiosta eläväisinä ja kaikki on iloisilla mielin liikenteessä. Markkinoilla on aina lämmin tunnelma ja mikäs siinä onkaan kavereiden kanssa Glühweinia hörppien jouluvalojen katveessa illan pimentyessä. Ja siinä se taikasana jo tulikin, kaverit. Uuteen maahan ja kieli- ja kulttuuriympäristöön muuttaessa vanhoja tuttuja kaveripiirejä tulee lähes väkisinkin jossain vaiheessa ikävä. Toki mulla on kavereita täälläkin ja tunnen olevani kotona, mutta on se silti eri juttu istahtaa teehöpinöille vanhojen tuttujen naamojen kanssa ja päivittää kuulumiset ihan kasvotusten.

Innolla ootan myös ruokapuolta (enpä ois koskaan uskonut sanovani tätä Saksasta, kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kulinarististen elämyksien ihmemaa!). Mutta voi sitä elintarvikkeiden ja ruokien monipuolisuutta - falafelileivät tuoreilla mintunlehdillä ja humuksella suoraan kotimatkan varrelta, vegaanikermat ja seesamipastat lähikaupasta, täysjyväleipä lempileipomosta ja peruselintarvikkeet ruokakaupan takaa, noin vain muutamia juttuja mainitakseni.

Ja kaikista eniten riemuitsen tulevasta Suomi-piipahduksesta. Työt loppuu nimittäin jouluksi ja kotimaa numero ykkönen kutsuu jouluherkkuineen. Oon varma, ettei missään maailmankolkassa oo mun mielestä parempia jouluruokia. Plussana myös valkeat joulumaisemat (sitä lunta olisi sitten myös parempi tulla!) ja viikon mittainen täysihoito kotiväen luona, mikä olisikaan ihanempaa?

Kaikesta huolimatta vähän yli kuukauden Eurooppa-visiitillä tulee taatusti ikävä takaisin kotiin, siis tänne Argentiinaan. Sillä täällä mun koti nyt on ja täällä se pysyy vielä monen monta kuukautta. En malta oottaa tuoreita juustoleipäpalleroita (chipá) kotimatkan varrelta, matepuruja ja mehuappelsiineja lähikaupasta, uskomattoman maukkaita täytettyjä leipiä (pan relleno) yliopiston edustalta ja peruselintarvikeiden hankkimista vihannestorilta. Mua lämmittää myös kovasti ajatus siitä, että palaan Pohjolan pakkasista viettämään uuttavuotta tänne kesän lämp paahteeseen, pääsen taas puhumaan mun lempparikieltä sekä oppimaan ja tutustumaan niin moniin uusiin asioihin, joihin en vielä oo ehtinyt perehtymään. Näiden kuukausien aikana oon kehittynyt ihan valtavasti ihmisenä, mutta vielä on paljon näkemistä ja kokemista.

Suomi, Saksa ja Argentiina - mulla on koti vähän joka paikassa, mutta näin on just hyvä.

17 Oct 2013

Kattokiipeilyä ja katujen koristelua

Aloitin varmaan jo viikko sitten kirjottamaan tänne blogiin että oon näinä viikkoina potenut (kuten aiemmasta postauksesta voi jo päätelläkin) elämän arkipäiväistymistä. Tuntu siltä että kaikki aktiviteetit pyöri samojen rutiinien ympärillä - oli yliopistoa, kavereita, kekkereitä, kodinhoitoa ja asioiden järjestelyä - mikä sinänsä on ihan kivaa ja tasapainottavaa arkea, mutta nähtävästi mä tarvitsen jatkuvalla syötöllä jotain uutta ja jännää tekemistä. Meidän katolle kiipeämisestäkin kun oli jo tullut jotain ihan tavallista.


Pohdiskelin myös sitä että mun elämä Saksassa ennen tänne lähtöä kieltämättä oli aikamoista paikasta toiseen suhailua: tuskin ehdin yhtä kokonaista viikkoa olla samassa paikassa (mikäs siinä oli vaikka viikonlopuksi Italiaan liftatessa. Euroopassa liikkuminen on uskomattoman helppoa, vaikka olisikin yksin liikenteessä!). Ja jos olinkin vähän pidempään Saksan kotimaisemissa, niin ainakin rakennusnostureihin oli kiipeiltävä. Oon yrittänyt vakuuttaa itselleni, että nyt on hyvä väli vähän rauhoittua, koska edessä on vaikka minkälaista sähellystä, mutta jostain syystä mun jalkoja aina vaan vipattaa.

Kaiken sen pähkäilyn ja näppäimistön hakkaamisen jälkeen tajusin että hittovie, mitäs mä tässä vielä istun koneella kun maailma odottaa ulkona. Vedin siis töppöset jalkaan, kävin pari kaveria matkaan ja kiipesin iltamyöhällä yhden rakennuksen ikkunakaltereita pitkin talon katolle. Tyypilliseen tapaan kyseessä oli aika spontaani tempaus ja siksi mukana sattui olemaan vain pokkari, mutta ah enpäs ookaan aikoihin ottanut näin tuskais  tunnelmallisia mustavalkopikselikuvia!


Eilisellä kävelykiepauksella puolestaan kiipeilin vanhanaikaisesti ihan tavalliseen puuhun. Puu tapitti jonkun hallintorakennuksen edessä ihan jalkakäytävän vieressä ja kaupungin keskusaukiota vastapäätä, jotenka tempaukselle riitti yleisöä, mutta sen suurempaa hämmästystä se ei tuntunut aiheuttavan. Sympaattisia nämä argentiinalaiset - Saksassa moinen olisi varmasti herättänyt vähän enemmän etenkin negatiivista huomiota. (Onhan kiipeileminen vaarallista ja varmasti myös verboten.)

bongaa täydellinen kiipeilypuu
näkymät katedraalille noin kymmenestä metristä
Käytiin myös koristelemassa kaupungin tyhjää seinätilaa liimaamalla yön pimeydessä valokuviamme niille. Oikeesti tää oli osa yhden kämppiksen taideprojektia ja koska argentiinalaiset oikeasti on sympaattista kansaa, ei edes yhelle paikoista saapuneet sinivuokot hiiltyneet tempauksesta. Käskivät vaan liimata kuvat, ottaa niistä valokuvat ja sen jälkeen siistiä seinä entiseen kuntoon. Mun kuva sai kuitenkin jäädä parkkipaikan muurille katukuvaa kaunistamaan, mutta pari päivää myöhemmin se oli jo peittynyt vaalimainoksien alle. Parempi kait niin näillä silmäpusseilla, heh.


Ka jotta mitäs sitä seuraavaksi keksis adrenaliinitasojen ylläpitämiseksi?

4 Oct 2013

Välikokeet ja yliopisto kuvina

Mun päätoiminen aktiviteettihan täällä on opiskelu, joten siitä pari sanasta lisää. Paikallisesta yliopistosta oon postannut ensimmäisen kerran täällä ja yksi kuva La Platan humanistisesta tiedekunnasta löytyy edellisen postauksen lopusta.

Jos jotakuta ei huvita lukea mun massiivisepustuksia välikokeista niin hypätköön suoraan postauksen lopussa oleviin kuviin yliopistolta :)
Politiikka on läsnä humanistisessa tiedekunnassa - jopa sen julkisivussa. López on mies, joka todisti oikeudessa poliisin ja armeijan sodanaikaisia rikoksia vastaan ja katosi sen seurauksena jo toistamiseen kuusi vuotta sitten. Siksi siis teksti '6 vuotta ilman Lópezia'.
Edellisviikolla meillä oli ensimmäiset välikokeet (parciales) ja pitää sanoa, että tää yliopistosysteemi eroaa myös kokeiden suhteen saksalaisesta vastikkeestaan. Saksassa ei harrasteta minkäänlaisia välikokeita, mikä on toisaalta sääli, koska ne toimii mukavana potkuna persuksille, jotta tulisi kerrattua jo opittua, tai - myönnetään - toisinaan myös ensimmäistä kertaa opiskeltua aihetta.

Oikeista kokeista kuitenkaan tuskin voidaan puhua. Toinen välikokeista oli ennemminkin kotiessee: meille annettiin viisi kysymystä vastattaviksi ja oikeat vastaukset piti etsiä teksteistä, jotka oltiin saatu luettavaksi jo oppitunteja/seminaareja/miksiniitätäällänytkutsutaankaan varten. Tai ainakin tarkoituksena olisi ollut lukea ne - voin myöntää oman lukemiseni olleen vähän niin ja näin, mutta pikkuhiljaa alkaa espanjaksi lukeminen sujua ja se kieltämättä auttaa itsekurin kanssa huomattavasti (Saksasta poiketen täällä ei lueta muunkielisiä tekstejä). Kotiesseen kysymykset olivat melko kiperiä, mutta onneksi mulla on kivoja kurssikavereita, jotka auttoivat vastausten etsimisen (ja kysymysten ymmärtämisen) kanssa. Lopulliset vastaukset kirjoitin ihan itse ja yksin, ja kappas, läpi meni ja oikein kehujen kera.

Professori painotti muuten moneen otteeseen sekä suullisesti että kirjallisesti, että vastata ei kuulu kopiointimenetelmällä suoraan tekstistä, vaan omin sanoin ("ojo que no estoy solicitando transcripción de un párrafo sino una elaboración personal"), minkä luulin olevan itsestäänselvää, kunnes erään tunnin ryhmätyön yhteydessä ilmeni, että kopiointi on täällä yleinen työskentelymuoto...

Toinen välikoe tehtiin yliopistolla. Sovin professorin kanssa, että voin tehdä kokeen tarvittaessa myös kotona, jos se vaikuttaa liian vaikealta. Yllättäen en ollut lukenut vaadittuja materiaaleja, mutta se ei lopulta olisi ollut edes tarpeellista, me nimittäin saatiin käyttää kaikkia muistiinpanoja ja tekstejä kokeen aikana ja kysymyksiin oli jopa merkitty oikean vastauksen sivunumero.. Uskomatonta! Vastauksia ei silti saanut kopioida suoraan tekstistä, vaan ne piti ilmaista omin sanoin - vaatimus, jonka takia muutama argentiinalaisista kurssikavereista ei päässyt kokeesta läpi tai sai siitä huonomman numeron kuin minä, puolikielinen laiska vaihto-opiskelija. Epäilen kyllä myös kyseessä olevan ulkomaalaissympatia-arvosanoja joita mulle jaellaan, koska oon tottunut vähän haastavaampiin kokeisiin ja tiukempaan arvosteluun..

Ainiin, pitänee mainita että kokeen aikana tuli toki olla hiljaa ja käyttämättä kännyköitä yms., mutta yhtäkkiä sitä kesken kaiken keskusteltiin sekä opettajan että koko luokan voimin aiheeseen liittyvästä elokuvasta :D

Vertailun vuoksi: kirjoitin viime viikolla erään kurssin päättötyön saksalaiselle yliopistolle. Päättötyöhön liittyi monen viikon kenttätyö, omatoiminen materiaalien kerääminen ja analysoiminen sekä kolmekymmentäviisisivuisen (35!) tieteellisen raportin väsääminen, tietysti alaviitteineen ja lähdemerkintöineen kaikkineen, kuten akateemiseen julkaisuun nyt kuuluukin. Jännityksellä odotan argentiinalaisia lopputöitä, enkä pistäis pahakseni jos ne on vähän lepposampia..

Ja nyt niihin kuviin tiedekunnalta, jotka on otettu joko viikonloppuna (tiedekunta on myös lauantaisin avoinna, koska joillain opiskelijaparoilla on seminaareja myös viikonloppuisin) tai myöhäisenä iltapäivänä, muutoin paikalla on niin paljon porukkaa että kuvien ottaminen on mahdotonta.

Esivaalien aikaista sisätilojen koristelua kolmannessa ja ylimmässä opetuskerroksessa (yhteensä kerroksia on muistaakseni kahdeksan? Loput toimii henkilökunnan tiloina). Innolla ootan sekä tulevien varsinaisten vaalien sekä tietysti tiedekunnan vaalien koristeluja. Lisäksi vaalien aikana joka nurkan takana, portaikossa, ovensuussa ja kadunkulmassa vaanii vaalimainoslehtisten jakelijoita. Paperiroskaa kertyy, eikä sitä kierrätetä, joten sain tässä pari viikkoa sitten päähäni alkaa väsäilemään lippulappusista simppeleitä origameja. Kekseliäisyyttä ei ainakaan puutu.


Rappukäytävän puoluejuliste kolmella tiedekunnan lempisanalla varustettuna - marxismi, kapitalismi ja sosialismi.


Toisessa tiedekunnassa opiskelevan kaverin kommentti näissä rappusissa 'Eso sí es contaminación visual grave', 'tämä tosiaan on vakavaa visuaalista saastuttamista'. Muissa tiedekunnissa lienee siis vähemmän julisteita, mutta journalismia opiskelevan kämppiksen mukaan heidän tiedekunnassaan tilanne on vieläkin pahempi (oikeasti, miten niin vieläkin pahempi? Mihin noita plakaatteja enää edes mahtuu??)


Tässä kerroksessa on suurin osa mun oppitunneista. 
Ostoskärryt ei kuulu vakiovarusteluun, mutta ei ne hämmästelyäkään herätä.

Yhdet luokkatilat. Ehkä vähän karu sisustus, mutta toimii se näinkin.


..ja näkymät luokan ikkunasta: jo vuosia rakennusvaiheessa oleva kerrostalo (sen katolle haluaisin!).


Onkohan tää meidän tiedekunnan maskotti? Aika söppänä puluksi!


Rakennuksen arkkitehtuuria lienee innoittanut meriteema; tässä naisten vessat.


Kolmannen kerroksen vessat, jotka näyttää ihan kohtuullisen siisteiltä verrattuna toisen kerroksen vessoihin. Viidestä tai kuudesta käsienpesualtaasta on yleensä yksi tai kaksi käyttökuntoista, koska muista on joko hana rikki tai viemäri mate-teen yerba-purujen takia tukossa. Tässä vessassa näkyy jopa olevan vessapaperia, mikä on (kuten kaikissa yleisissä vessoissa) harvinaisuus.
Vielä puuttuis kuva meidän Latinalaisen Amerikan historian professorista soittamassa kitaraa tai humaanin maantiedon professorista (naispuolinen) pussaamassa opiskelijan päätä. Tai siitä yhdestä professorista, joka harppoo ympäri luokkaa mate-kuppi kädessä, tai siitä pikkupojasta, joka kiertää viikosta toiseen oppitunneilla pyytämässä rahaa. Kaikki ihan normaalia ja pikkuhiljaa sitä unohtaa, miten hassulta kaikki alussa tuntuikaan :D