29 Sep 2012

Vieraita Suomesta


Viime päivät oon kiertäny Hallea ja Leipzigia kuin paraskin turisti konsanaan - kiva juttu, kun tulee vieraita Suomesta, silloin pystyy itsekin turistisoimaan omassa kaupungissaan oikein luvan kanssa. Leipzigkin avautui vähän paremmin viime kerran vaikeuksista huolimatta (eksyin useamman kertaa enkä nähnyt varsinaisista nähtävyyksistä mitään), oikeastaan tuo naapurikaupunki on hyvinkin karismaattinen. Turistijuttujen lisäksi kävin piipahtamassa työhaastattelussa, josta tuskin on sen enempää mainostettavaa - ei tainnut mennä ihan putkeen. Noh, parempi onni ensi kerralla.




Vieraat on myös hyvä syy syödä vähän hienommin, joten käytiin ensimmäisenä päivänä kakkukahvila Naschmadamessa ja toisena päivänä intialaisessa ravintolassa nimeltä Indian Gate. Kunnon turisteina tietysti myös ikuistettiin syöty ruoka:


Kakkukahvilan työntekijä muuten arvasi meidän puhuvan suomea. Hänellä on kuulemma erittäin hyvä suomalainen kaveri (jota ei tosin ole nähnyt vuosiin), joten saatiin sen kunniaksi ilmainen postikortti ja tuntuva alennus kakkupaloista. Voisi alkaakin käydä vähän useammin kakulla...


Intialaisessa ravintolassa varmistin vielä, että ylläolevan annoksen kastike on miedosti maustettu. Mulle vakuuteltiin näin olevan, mutta totuus oli kyllä ihan toista, tai ehkä mun makuhermot toimii ylikierroksilla - vedet ainakin valu silmistä tota syödessä. Hyvää oli silti! :)

Pikkuhiljaa voisi alkaa pakkaamaan, sillä

3 yötä Madridiin


23 Sep 2012

Tutustumassa saksalaisiin terveydenhoitolaitoksiin


Kävin taas edellispäivänä vähän kiipeilemässä. Mahtavaa huomata, miten harjoittelun kautta kehittyy ja vanhat jutut sujuu jo ihan helposti. Siinähän ihan rohkaistuu kokeilemaan uutta. Keksin siis lähteä kiipeämään seinän kulmaa ylöspäin ja noin metrin korkeudessa ote lipesi. Onneksi putosin sentään jaloilleni. Tai ehkä ei sittenkään ihan niin onneksi. Nilkka nimittäin antoi periksi ja lösähdin tosi elegantisti maantasalle. Jalkaa ei kuitenkaan sen suuremmin sattunut, joten jatkoin kiipeilyä ja pyöräilin illan päätteeksi hyvillä mielin kotiin.

Seuraavana yönä ei sitten suuremmin nukuttanutkaan.

Luulin jo selvinneeni säikähdyksellä, mutta yöllä nilkkaa kivisti oikein kunnolla ja seuraavana aamuna oikea jalka sanoutui kokonaan irti ja hyppelehdin tyylikkäästi yhdellä jalalla sairaalaan. Ehdin jo riemuita, että me asutaan melkein sairaalaa vastapäätä, kunnes mulle kerrottiin sairaalassa, että mun pitää mennä onnettomuuskirurgin ja ortopedin vastaanotolle, joka ei sijainnutkaan ihan vastapäätä. Sinne päästyäni mulle kerrottiin, ettei eurooppalainen sairasvakuutuskortti käy ja mun tulee maksaa koko toimenpide omasta pussista. Niin varmaan. Uskomatonta, miten monessa paikassa eurooppalaisesta sairasvakuutuskortista ei ole kuultu ja sitä tarjottaessa aletaan tivaamaan saksalaista sairasvakuutuskorttia tai edes saksalaisen sairaskassan asiakasnumeroa. Tässä vaiheessa kivut alkoi olla siinä mittakaavassa, että kyyneleet lensi. Yllättäen eurooppalainen sairasvakuutuskortti kävikin ja pääsin lääkärille.

Nyt parin päivän jälkeen tapahtuneesta kaikki näyttää jo paremmalta ja Madridissa jalka on toivottavasti jo täysin toimintakunnossa. Ensi viikolla olisi suomalaisia vieraita tulossa, jolloin olisi myös ihan hyvä pystyä kipittelemään pidempiä matkoja, joten kiipeileminen jää nyt toistaiseksi. Mutta kiitos tämän haverin tapasin suomalaisen terveyskeskuksen hississä! What are the odds!

9 päivää Madridiin

20 Sep 2012

Kirkkoa pitkin kiipeilemässä


Oon löytänyt Hallesta uuden lempipaikan: Pauluskirkon. Istuskeltiin tässä yhtenä iltana kavereiden kanssa kirkon rappusilla Sternburgien kanssa, kunnes joku meistä keksi lähteä kiipeilemään kirkon seinää pitkin. Seinässä on nimittäin suunnilleen metrin korkeudella sellainen kapea tasanne, jolle sopii just ja just asettaa jalkansa ja seinän tiilien välissä on koloja, joihin voi tunkea sormensa. Homma ei kuitenkaan oo liian helppoa, koska matkaa on yhteensä ehkä 15 metriä ja osalta matkaa puuttuu sopivat kolot sormille. Loistava harrastus kyllä. Oon nyt parina iltana käynyt tutisuttamassa jalkojani, aika jänskää puuhaa se nimittäin on. Helsingissä asuessani kävin usein Konalassa kiipeilemässä, mutta Hallessa harrastusta on vaikeampi jatkaa - täällä olevalle ainokaiselle hallille pääsee vain ryhmät ja jäsenet. Kiipeilen siis jatkossakin kirkon seinää pitkin.

rappuset pauluskirkolle

yöllä kirkko näyttää vähän aavemaiselta

kiipeilyseura Hallen kaduilla aamuyöstä
Liityin muuten teatteriryhmään! Jos joku tuntee näytelmiä paremmin kuin minä, nyt olisi loistotilaisuus esitellä lempinäytelmänsä kommenttilaatikossa. Lukaisin alkutekijöiksi Dürrenmattin 'Die Physiker' - melko nokkela kertomus, mutta repliikit on sen verran pitkiä ja syvällisiä että kaipaisin jotain vähän kevyempää esitettävää, nokkeluudesta silti tinkimättä.

12 yötä Madridiin

16 Sep 2012

Projekteja


Yksityiskohtia Hallen kaduilta:



durch Arbeit zum Glück

Melkein viikon hiljaisuus selittyy sillä, että meillä on vihdoin nettiyhteys! Melkoisen epäloogista, mutta ei anneta sen haitata. On se vaan makeeta, että pystyy milloin tahansa tarkistamaan jonkin reseptin tai sanan nettisanakirjasta tai vain selaamaan tuntikaupalla blogeja. Lisäksi päätin hyödyntää nettiyhteyttä varaamalla lentoliput: yhdet Suomeen jouluksi (on muuten ensimmäinen joulu Suomessa viiteen vuoteen) ja toiset omatoimiopintomatkalle Madridiin, jonne suuntaan parin viikon päästä harjoittelemaan espanjaa ja katselemaan maisemia. Saatan myös eksyä paikallisiin vaatetusliikkeisiin. Oon tämän vuoden puolella nimittäin ostanut tasan kaksi vaateasiaa ensimmäisen puolen vuoden ostolakon jälkeen, ja molemmat tulivat tarpeeseen - edelliset kenkäni olivat nimittäin kirjaimellisesti puhkikuluneet. Kaksi uutta vaatetta kahdeksan kuukauden sisällä on verrattain vähän ja turhaudun hiljalleen vaatekaappini sisältöön. Uudistus olisi siis tervetullutta, mutta taas toisaalta tekisi mieli kokeilla toista projektia, jossa kolmen kuukauden ajan eletään vain 33 vaatteella/asusteella. Katsotaan mitä tästä tulee.

Ensimmäisen puolen vuoden projekteja olivat siis

1. Ostolakko (onnistui!)
2. Kasvissyöntikokeilu (onnistui ja jatkuu!)

Ja kuluvan toisen puolen vuoden projektina

3. Facebook-lakko (pahasta riippuvuudesta huolimatta ei vielä mitään vieroitusoireita)
4. Project 333 (harkinnassa)

Tykkään kaikenmoisista projekteista ja mut saa yllytettyä vaikka mihin mukaan. Nyt taidan tosin ihan vain mennä leipomaan jotain ja sen jälkeen leikkaamaan naapurin t-paidoista matonkuteita. Ettei lopu projektit kesken.



10 Sep 2012

Wanted: opiskelumotivaatio

Täytyy myöntää, että mulla on joskus usein suuria vaikeuksia ottaa itseäni niskasta kiinni opiskelujuttujen suhteen. Monet opiskelukavereista istui jo viime lukulomalla joka päivä kirjastossa kirjoittamassa esseitä tai ihan vain opiskelemassa, minä nöpötin kotona syöden suklaata ja kuunnelleen espanjan kielistä musiikkia. Musiikin kuuntelu on nimittäin tärkeä osa uuden kielen oppimista, kuten itselleni vakuutin.

random-kuvituksena kissa, johon tutustuin eilen
Nyt olen kuitenkin ryhdistäytynyt - istun kirjastossa lähes joka päivä. Tällä suorituksella olisi toki hyvä pönkittää opiskelijaegoa, jos saisin kirjastossa istumisella jotain opiskelun kannalta hyödyllistä aikaan. Tosiasiassa istun täällä vain siksi, ettei meillä kotona vieläkään ole nettiä. Naamioin datailemisen opiskeluksi hakemalla hyllystä kirjan, jonka sisältöä minun tulisi käsitellä siinä esseessä pääsiäissaarelaisten sielunelämästä (katso edellinen postaus). Olen sentään edes aloittanut esseen kirjoittamisen: kansilehdessä komeilee jo otsikko. Otsikko on 'essee', koska lopullinen otsikko on vielä pahasti hakusessa...


Tämä itsepetos alkaa pahasti nolottaa, jos vahingossa harhaudun katsomaan vastapäätä istuvan opiskelijan varustusta. Omaan 'työskentelyyni' kun riittää yksi kirja ja läppäri, vastapäisellä kaverilla taas lojuu pöydällä kahdeksan paksua kirjaa, kolme kansiota, läjä irtonaisia papereita, penaali, läppäri ja ties mitä muuta, tuon kirjapinon taakse kun ei edes kunnolla näe.


Pitäisi ryhtyä katu-uskottavammaksi opiskelijaksi. Ensi kerralla siis enemmän rekvisiittaa pöydälle.

9 Sep 2012

Loppukesää Suomessa

Kolme viikkoa aikaa väsätä kaksi vakuuttavaa esseetä aiheista, joita mulla ei vielä oikeastaan edes ole, mutta jotain pääsiäissaarelaisten sielunelämästä olis kirjoitettava. Voin kertoa, että kolme viikkoa on aika hemmetin vähän aikaa enkä tunne ketään Pääsiäissaarilta. Olishan näitä juttuja tietysti voinut aloitella ajoissa, mutta pari viikkoa sitten mun luottamus omiin tehotyöskentelytaitoihini oli vielä korkealla.

Ensimmäisen viikon tehotyöskentelyn seurauksena oon kuitenkin saanut aikaan kolme omenapiirakkaa, kaks koneellista pyykkiä, yhdet synttärikemut ja parit tyhjät Fazerin suklaa -käärepaperit (pohtiessani tekstien aihetta, tietenkin). Lisäksi oon haaveillut Oktoberfesteistä jossain ihan muualla kuin Saksassa ja selaillut viime viikkoina ottamiani Suomi-kuvia.

Tällaisia fiilistelyjä kotimaasta, eli luontojutskuja ja pari kaupunkia (kuka tunnistaa?):

lentokoneesta






mökiltä


kotimaisemia



myönnetään, tykkään kuvata taivasta.
On muuten näppärää kirjoitella blogia kun kanssaihmiset luulee mun ahertavan esseiden äärellä. No, ensi viikolla ryhdistäydyn... Ehkä.

6 Sep 2012

Yhteisasumisen ilot

Löysin luonnoksista tällasen postauksen, josta joskus jo mainitsinkin - kaikille juorujen ystäville siis vähän avautumista mun vanhoista kämppiksistä:

Nyt sitä ollaan uudessa osoitteessa ja yhteiselo kahden opiskelijatyttösen kanssa on ohi. Vihdoin.

Saksassa kimppakämpät on opiskelijoiden ja miksei muidenkin nuorten yleisin asumismuoto. Käytännössä sopiva asunto löydetään netistä; asumukseen ja asukkaiden kokoonpanoon käydään tutustumassa paikan päällä ja kun sopiva osuu kohdalle, laitetaan puumerkit paperiin. Näin myös omalla kohdallani. Reissasin vielä Braunschweigissa asuessani Halleen yhdeksi päiväksi tutustumaan neljään sopivanoloiseen asuntoon ja niiden asukkaisiin ja valitsin joukosta mielestäni parhaimman. Tärkeää oli mukavat kämppikset, joiden kanssa voisi ystävystyä ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä. Piirtelin jo mielessäni yhteisiä kokkaustuokioita ja elokuvailtoja ja sen semmoista.

Olin aiemmin asunut Suomessa HOAS:in solukämpässä, jossa kaapeissa ja ovissa oli lukot ja seiniä ja ovia ei saanut virallisten säännösten mukaan koristella. Asukkaat olivat niitä onnellisia, jotka olivat saaneet säätiön edullisen opiskelija-asuntohuoneen, mutta mitään etukäteisvalintamahdollisuutta tai tuleviin kämppiksiin tutustumista ei ollut. Itse asuin ihan mukavien kahden ulkomaalaisen tytön kanssa: asuessa tuli harjoiteltua paljon englantia ja välillä kokattua yhdessä, mutta muuten meillä ei ollut sen suuremmin mitään tekemistä toisiemme kanssa. Riemuitsin siis mahdollisuudesta asua itse valitsemieni kämppisten kanssa Saksassa ja odotin innolla yhteistä aikaamme.

Tämän yhden asunnon kaksi tyttöä olivat tosi mukavia: tultiin loistavasti juttuun ja suunniteltiin yhteiseloa oikein jäätelön äärellä. Lisäksi asunto oli hyvällä paikalla, vastikään remontoitu, tilava ja rauhallisessa naapurustossa. Päätös ei siis ollut vaikea ja olin varma, että meillä tulisi olemaan mukavaa yhdessä asuessamme. 

Eihän se sitten mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Oikeastaan kaikki toimi pintapuolisin ihan hyvin: kaikki suorittivat siivousvuoronsa ajallaan, laskut maksettiin täsmällisesti ja kämppikset olivat rauhallista sorttia, joten opiskelu ja nukkuminen oli aina halutessa mahdollista. Yhteisistä kokkaustuokioista ja leffailloista tosin saatoin vain uneksia, sillä nämä kaksi tyttöstä olivat tunteneet toisensa jo kolme vuotta, eivätkä sittenkään halunneet ottaa kolmatta pyörää mukaan. Minulle tilanne oli aika kova pala, koska en tuntenut kaupungista vielä ketään ja tunsin oloni todella yksinäiseksi. Onneksi sain pian hyvä kavereita yliopiston kautta.

Totuin pian siihen, että kämppikset puhuivat minulle vain kun tarvitsivat rahaa. Keskustelun alkaessa tiesin jo, mihin se päättyisi: kuulumisia kyseltiin nimittäin vain, kun yhteiskassaan pitäisi laittaa rahaa tai kämppikset olivat kaksisteen päättäneet allekirjoittaa jonkun vakuutussopimuksen tai ostaneet käytävään koristerisuja lasivaasissa, josta minun tulisi maksaa kolmasosa. Kukaan ei tosin koskaan minulta, haluaisinko moista sopimusta puhumattakaan niistä koristerisuista. No mikäs siinä, kyllähän minä nyt aina mielelläni ah-niin-kauniista risuista muutaman euron pulitan..

Jossain vaiheessa kämppikset sitten unohtivat olemassaoloni kokonaan. Illalla tullessani kotiin he olivat laittaneet asunnon oven takalukkoon niin, ettei sitä saanut ulkopuolelta enää avaimella auki. Jotenkin kummallista soittaa oman asuntonsa ovikelloa viisi kertaa, ennenkuin nyrpeä kanssa-asuja tulee avaamaan oven sanomatta sanaakaan.. Ja tämä toistui kolmesti. Kolmannella kerralla harkitsin vakavasti poliisille soittamista, kai nyt ihmisellä on oikeus päästä omaan asuntoonsa milloin vain haluaa?

Lisäksi pikkujutut nakersivat koko yhteisen vuoden taipaleemme aikana: jo alussa ruokani siirrettiin jääkaapin pienimpään lokeroon ja jotenkin mun hillot ja pastat katosivat toisinaan parempiin suihin. Jouluna on muuten kuulemma epäkohteliasta viedä suomalaisia jouluherkkuja tuliaisiksi poikaystäväni perheelle: mehän olemme sentään Saksassa, jossa joulu on tärkeä perinne, ja perinteistä ei tulisi poiketa eksoottisilla leivonnaisilla (tämä olisi siis entisen kämppikseni mielipide). Välillä otti myös päähän maksaa muiden kämppisten televisionkatselusta, vaikka itse en edes halua omistaa televisiota, mutta tässäkään suhteessa tytöt eivät olleet kompromissivalmiita. Puhumattakaan siitä, että toisella tytöistä oli tapana linnoittautua vessaan kello puoli kahdeksasta kello kahdeksaan, eli juuri sinä aikana kun minun olisi pitänyt pestä hampaani ennen yliopistolle lähtemistä.. Melkein tuli ikävä HOASin solua.

Kun päätös poismuutosta oli varma ja hain uutta asukasta huoneelleni, kämppikset eivät oikein halunneet hyväksyä ketään - uuden asukkaan tulisi luvata asua asunossa yli vuoden, mieluiten tietystä pidempään. Vika oli kuulemma omani, jos sopivaa vuokralaista ei löytyisi: olisinpa vain pysynyt asunnossa. Pienen painostuksen jälkeen he sopivat selkäni takana uudesta asukkaasta, joka tosin pystyisi muuttamaan vasta myöhemmin, ja minun tulisi siksi edelleen maksaa kuukauden ylimääräistä vuokraa vaikka asun jo muualla. Loppuen lopuksi kuitenkin pieni vaiva siitä, että olen vihdoin vapaa: uuteen asuntoon voin kutsua jopa vieraita ilman mulkokatseita, sisäänpääsy on taattu minä tahansa vuorokauden aikana ja tulen loistavasti toimeen kanssa-asukkini kanssa.

Suurin osa mun kavereista asuu kimppakämpissä ilman mitään ongelmia ja saivat kaupan päälle ihan mahtavat kämppikset. Mulla kävi vain tosi huono tuuri.

5 Sep 2012

Auringonlasku horisontissa

Täällä sitä taas ollaan! Saksasta lähtiessä lämpöä oli 30 astetta, Suomessa siitä puolet. Onnistuin Pohjolan raikkaaseen ilmastoon tottumattomana saamaan ihan reippaan flunssan, mutta mitäs pienistä. Nyt olisi aika alkaa kirjoittaa esseitä yliopistolle, mutta mielessä pyörii lähinnä kaverin lomakuvat Espanjasta ja rinkka, joka ei ole päässyt tänä vuonna vielä lainkaan käyttöön. Aloitan esseerupeaman siis googlailemalla halpalentoyhtiöitä ja postailemalla auringonlaskukuvia. Onhan tässä nyt vielä vaikka miten paljon aikaa....



(kuvat viimeiseltä päivältä ennen Suomeen lähtöä)

Yliopistovelvollisuuksissa on se hyvä puoli, että saa aikaan vaikka mitä. Tulen varmasti postailemaan tänne nyt melko ahkerasti, järjestän kaapit uusiksi, opetan poikaystävälle suomea oikein tehostetusti, teen joka päivä kunnon kotiruokaa ja pelaan läpi kaikki Vapaakentän 1 000 000 peliä. Tänä netittömänä aikakautena oon nimittäin jäänyt koukkuun Windowsin standardipeleihin, miten se on edes mahdollista?

...ja ehkä ne esseetkin sitten valmistuu siinä samassa.