15 Aug 2012

Reissumuistelot osa yksi: Irlanti 2008


Irlannin matka oli mun ensimmäinen ulkomaanmatka ilman vanhempia tms., sen sijaan reissussa oli mukana randomi nettituttu (suosittelen tällasta randomeilua!). Meidän matkafilosofiat ei oikeen kohdannut, joten hengailin paljon keskenäni, mikä ei oikeastaan suuremmin haitannut.

glendaloughin luonnonsuojelualueelta. ja kamerahan oli varustettu jopa kuudella megapikselillä, syytetään sitä.
Löysin jopa vanhoja muistiinpanoja matkalta, koko homma lähti näin käyntiin: 'Nukuin älykkäästi kolme tuntia ennen lähtöä ja pakkasin loput kamat vasta aamulla, just niinku suunnittelinki [huomaa sarkasmi]. Bussi Tampereelle hajoo ekan viiden kilsan jälkeen ja pysähdytään keskelle tietä: 'Teknisiä ongelmia.. en saa vaihteita toimimaan'.' Loistoalku koko retkelle!

Olin liikkeellä sillä meiningillä, että säästän majoituksessa ja nukun yöni puskissa, mutta voin kertoa että sen ekan puistoyön jälkeen (suojana pelkästään jostain pusikosta löytynyt pressu) harkitsin jo vahvasti teltan hankkimista, Irlannissa kun saattaa vaikka sataa välillä.

hautausmaa kelttiristeineen
Muistiinpanoista:
'Majotuttiin oikeen kodikkaaseen dublinilaiseen puistopusikkoon ja löydettiin vielä pressu, jolla sai kyhättyä oikein mukavan mökin sinne oksien siimekseen. Seuraavassa tiivistelmä seuraavien tuntien tunnelmista:

2am: herätys. sataa. kylmää. märkää.
4am: herätys. sataa. kylmää. märkää.
4:30am: herätys. ei sada. tosi kylmää. tosi märkää.
6:30am: EI KESTÄ ENÄÄ. maja tulvii yli äyräidensä, makuupussi on litimärkä ja sataa kaatamalla.'

Jouduttiin tosiaan murtautumaan ulos sieltä puistosta, ne kun sulkee portit yöksi. Erittäin järkevää puuhaa, mutta mahtavia muistoja!

täällä sitä nukuttiin. ja tukkamuoti oli tosiaan aika musta.
Muita hyväksi koettuja yöpaikkoja oli myös Bed & Breakfast, jonne päädyin viikoksi työskentelemään majoitusta ja ruokaa vastaan, sekä jo edellisessä postauksessa mainittu paappa, joka tarinoi nuoruuden retkistään Etelä-Amerikassa, etenkin Kolumbiassa, jossa joutui puukotetuksi. Kolumbiapaapasta ei valitettavasti ole kuvaa, mutta tässä istuskellaan japanilaisessa puutarhassa sen B&B:n omistajan Eileenin kanssa:

puoli vuosikymmentä sitten, onpas siitä jo aikaa.
Irlannissa olin nykypäivään verrattuna tosi varovainen matkaaja. Liftattiin toki ja nukuttiin jossain rämeikössä, mutta mulla oli kaikkeen hätävarosuunnitelma, reissussa mukana oli kartta, matkaopas, varakännykkä ja ties mitä muuta ylimääräistä rompetta (sekä teräase mm. sen varalta, että vaikka se Kolumbiapaappa onkin liftareita keräävä sarjamurhaaja. Jokainen yö pusikossa tuntui turvallisemmalta kuin se yö Kolumbiapaapan kotona).

Ja mitä sinne Irlantiin mentiin katsomaan: no linnoja tietysti! Valitettavasti valokuvausvälineistö ei ollut ihan nykypäivän tasolla, joten nauttikaa pikseleistä. Kuvamateriaalia olis vaikka millä mitalla, mutta tää kuvanlaatu aiheuttaa sellaista päänsärkyä, että pidättäydytään nyt näissä :D

kilkenny castle

joku toinen linnanen

carlow castle

ja vielä yks linna
Irlannista lähtiessä vannoin meneväni sinne heti takaisin, kun vain tilaisuus koittaa. Neljä vuotta myöhemmin en vieläkään oo ollu paluuvisiitillä, mutta joskus vielä ihan varmasti! Suosittelen maata kaikille luonnonkauneuden ja vanhojen linnojen ystäville ja niille, jotka haluavat haastaa englannin kuullunymmärtämistaitonsa. Paikallinen aksentti oli nimittäin melkoisen haastavaa tulkittavaa!

No comments:

Post a Comment