25 Jun 2012

Minä vs muuttopaperisota

Saksassa muuttaminen on ihan käsittämätöntä paperityötä. Tai mikäs tässä maassa nyt ei olisi. Asunnon löytäminen on koko prosessin helpoin vaihe, ainakin täällä Hallen asuntomarkkinoilla. Uusia asuntoja kunnostetaan vanhoista, DDR:n aikana autioituneista taloista (muista Bundeslandeista virtaavilla rahoilla) jatkuvalla syötöllä ja tuleva vuokraaja saa käytännössä valita asuntonsa laajasta valikoimasta sen sijaan, että kamppailisi muiden kiinnostuneiden kanssa asumuksista.

Mutta sitten se alkaa: lomaketta siellä ja toista täällä. Muistan kouluikäisenä rakastaneeni lomakkeita. Täyttelin tyhjiä Yves Rocher -tilauskuponkeja huvikseni ja kaikkia muitakin vastaavia lippulappuja, mitä vain kotoa sattui löytymään. Mikään ei ollut hauskempaa, kuin sovittaa sukunimen kirjaimet (yksitoista kappaletta) niille varattuihin laatikoihin. Nyt ei kyllä huvittaisi. Pitäisi toimittaa kopiota passista, täytettyjä henkilötietolomakkeita, edellisen vuokranantajan suosituksia, todistuksia opiskelupaikasta ja tuloista ja niin edelleen. Kaikkea ne keksiikin.

Ja kun paperisota on ohi, voikin alkaa tekemään käytännön järjestelyjä. Muuttoauto pitänee hommata jostain autonvuokrausfirmasta, koska kellään tutulla ei ole passelia pakettiautoa. Mistäköhän niitä muuttolaatikoitakin taikoisi opiskelijabudjetilla? Näissä kauniissa vanhoissa rakennuksissa ei muuten tietenkään ole hissiä. Ravaan kyllä mielelläni hyötyliikunta mielessä päivittäin useampaan otteeseen kolme kerrosta ylös ja alas, mutta muuton kohdalla olisi kiva turvautua hissipalveluihin. Vaatekaapit on astetta painavempia, puhumattakaan sängyistä. Noh, eiköhän tästä jotenkin selvitä. Uuteen asuntoon ei onneksi ole ensimmäistäkään porrasta!

Ensi kuun lopulla siis päästään muuttamaan ja siihen asti on vielä paljon tehtävää, vaikka varsinaiset kämppäsopimukset on jo takanapäin ja avaimet melkein kädessä. Tällaisena pikku sivulausevinkkinä vaan, että saksalaisissa asunnoissa ei usein ole keittiötä (mitäs me nyt sellasella...). Meillä kävi tuuri: asunnossa on keittiön kaapistot, hella ja lavuaari-hana-viritelmä vanhojen asukkaiden jäljiltä, mutta sellainen pikku juttu kuin jääkaappi puuttuu kokonaan. Nykyajan mukavuuksiin kuuluu myös pesukone, jota meillä ei myöskään ole. Lisäksi nimmaria pääsee harjoittelemaan vielä ainakin sähköyhtiön ja internetoperaattorin sopimuksiin.

Mutta en malta odottaa, että päästään vihdoin asettumaan uuteen osoitteeseen! Tässä kimppakämpässä asuminen ei nimittäin ole alusta asti oikein toiminut toiveiden mukaisesti, mutta siitä saatan kirjoittaa lisää kunhan olen ensin turvallisesti näiden seinien ulkopuolella ;)


22 Jun 2012

Myllyrauniot


rakennuksen julkisivu..
Käytiinpä tässä spontaanilla seikkailulla Leonien kanssa. Olin jo edellisen postauksen kävelyretkellä bongannut parit rauniot joen varresta ja lähempi tutkimusmatka kutkutti jo silloin, mutta en kehannut yksin kivuta portissa olevan reiän läpi raunioalueelle. Meidän molempien olisi oikeastaan pitänyt olla tekemässä jotain ihan muuta, mutta päätettiin heittää opiskeluvelvollisuudet nurkkaan ja nauttia viikon ainoasta (!) aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä ulkosella.

...ja näkymää sisältä.
Kuvissa on raunioalueen ensimmäinen rakennus, jonka luonto oli villiinnyttänyt sekä ulkopuolelta että sisältä. Oli vähän sellainen olo kuin muumeilla siinä viidakkojaksossa, haha! Oon aina tykännyt sekä autiotalojen että raunioiden tunnelmasta. Jotenkin on kiehtovaa miettiä, mitä kyseisessä talossa on tapahtunut, millaista elämää sen asukkaat elivät, miksi talo seisoo nyt tyhjillään. Meidän tutkiman alueen rakennukset olivat kärsineet pahoin kahdessa tulipalossa 90-luvun alkupuolella, mutta tutkailin asiaa vähän netissä, ja vaikuttaisi siltä, että talot seisovat jo 70-luvulta asti tyhjillään.

tällä tuolilla vois pitää lepotauon
Kierreltiin koko aluetta (lisää kuvia on varmasti tulossa, niitä on PALJON!) pari tuntia ja oltiin jo lähössä pois, kun bongasin kyrillisin kirjaimin kirjoitetun tekstin muurin kyljestä. Suoritin joskus lukiossa yhden kurssin venäjää ja pystyin juuri ja juuri erottamaan yhden sanan tekstinpätkästä: 'Ukraina'. Ajattelin kuvata tekstin ja kysyä yhdeltä venäjäntaitoiselta kaverilta sen merkitystä joten nojauduin auki olevaan porttiin ottaakseni mahdollisimman heilahtamattoman kuvan muurista. Jouduin tosin välittömästi säpsähtämään pois portilta, siitä sai nimittäin pieniä sähköiskuja! Auki olevasta portista! 

Samaan aikaan Leonie halusi kurkistaa toisen portin läpi ja hälyttimet meni päälle. Lähdettiin aika vikkelästi pois paikalta. Oltiin muka kekseliäitä ja kipiteltiin polkua pitkin metsään sen sijaan, että oltaisiin menty takaisin portin läpi vilkkaasti liikennöidylle autotielle. Lieneekö sattumaa vai ei, mutta hetken päästä saatiin jo todistaa poliisiauton sireeneitä, jotka läheni meidän olinpaikkaa uhkaavasti. Reippaina tyttöinä kiivettiin siis melkoisen jyrkkää rinnettä läheisille siirtolapuutarhoille turvaan. Shortsit jalassa, metrisessä nokkospuskassa.. Aikamoinen loppuhuipennus! :D

kiivettiin myös portaita niin pitkälle kuin pääsi
Hieno paikka kyllä. Toivottavasti pääsen käymään tuolla toistekin, mieluiten ennen kuin hälyttimet asennetaan pääporttiinkin... Urbaani löytöretkeily on mahtava harrastus ja Hallea sopivampaa kaupunkia tuskin löytyy - täällä on raunioita ja autiotaloja vaikka muille jakaa.

18 Jun 2012

Jalkapalloa paossa

Olin jo onnistunut unohtamaan miten jalkapallohullua kansaa saksalaiset ovat, kunnes EM-kisat alkoivat.. Jos yleisesti ollaan sitä mieltä, että yhdysvaltalaiset liioittelee joulukoristelujen suhteen niin saksalaisilla heittää hieman yli EM-koristelujen kanssa. Ikkunoista ja parvekkeilta roikkuu Saksan lippuja, auton katoilla liehuu samaiset liput (bongasinpa yhden auton, jonka katolla liehui VIISI Saksan lippua), auton sivupeilit on kääräisty mustapunakeltaisiin kangashuppuihin, ja porukka kävelee kylillä samanväriset muovikukkakranssit kaulalla ja väriraidat poskilla (jälkimmäinen tosin vain peli-iltana). Tämä siis maassa, jossa kansallisylpeys tuntuu olevan kirosana ja liputuspäiviä ei ole olemassakaan. Urheilulla on maaginen kyky yhdistää ihmisiä isonkin maan rajojen sisäpuolella ja miksei ulkopuolellakin - jalkapallo on varmasti useimmissa maissa oikein vetävä puheenaihe. 

EM-hulina näkyy valitettavasti myös epäurheilijamaisessa mainonnassa: televisioita myydään iskulauseella 'tee niinkuin hollantilaiset - katso finaaliottelu mukavasti kotona!' ja tanskalaiset pelaa kuulemma legoilla kun saksalaiset pelaa futista. Täälläpäin muuten juhlitaan voittoa riemunkiljahduksien ja torvitöräyttelyjen lisäksi ampumalla kanuunanlaukauksia! Jotenkin en oikein pysty samaistumaan tähän jalkapallohuumaan, mutta ei se mitään. Nimittäin kun saksalaiset istuu kotona ja kulmapubeissa tapittamassa jaloa urheiluaan, minä kiertelen kylillä ihailemassa illantuloa kaikessa rauhassa. On muuten melkoinen harvinaisuus saada kävellä luontopoluilla saatika sitten kaupungilla yksinään Länsi-Euroopan runsasväkisimmässä valtiossa.






Ihanaa, kun päivät on taas pitkään valoisia. Lähdin vasta kahdeksan jälkeen liikkeelle ja kävelin siihen asti, kunnes alkoi hämärtyä, eli noin puoli kymmenen aikaan. Ensimmäisen kuvan rakennus on melko keskustassa, mutta piilossa oleva (hylätty?) kirkko, toisessa DDR-rakennustyyliä Saale-joen varrelta. Kolmannessa kuvassa pilkistää jo viimeisen kuvan torni, joka kuuluu isoon hylättyyn kompleksiin - mikä lienee kyseessä, sinne meen kyllä vielä joskus valosalla tutkimaan. Tokavikassa on pieni kyläkirkko, jota ympäröi pieni hautausmaa. Melko lyhyellä pätkällä joen rannalla tuli nähtyä josjonkinmoista tyhjillään seisovaa rakennusta, oluttehtaasta tuohon mystiseen torniin. Niistä seuraa varmasti lisää myöhemmin...

13 Jun 2012

Oma kulttuurishokkini

Kuten oon aiemmin kirjotellut, teen kotiainetta aiheesta kulttuurishokki. Teki mieli kirjotella omia kokemuksia ylös, joten täältä pesee kulttuurishokin vaiheita ja omia mietintöjä:

1. Saapumis- ja tutkimusvaihe

Suunnilleen ensimmäisten kolmen kuukauden ajan etusijalla ovat uuden kotimaan positiiviset ja miellyttävät puolet: maahanmuuttaja tuntee olonsa kuin tutkimusmatkailijaksi, kaikki on jännittävää ja erilaista. Kulttuurierojen sisäistäminen on lähinnä pinnallista.

Voin täysin allekirjoittaa tämän. Tosin mun tutkimusmatkailijavaihe tuntu kestävän ensimmäiset kahdeksan kuukautta. Olin nimittäin aupairina perheessä, jossa mun tehtävänä oli puhua englantia, jotta perheen valmius puhua englantia pysyy yllä. Lisäksi työskentelin perheen yrityksessä kääntäjänä (internetsivuja ja kirjeitä) ja mun kaikki kaverit oli englanninkielisiä. Englanti kyllä parani vaikka miten niiden kuukausien aikana, mutta saksaa ei tullut opittua ihan samalla intohimolla :D

Englanninkielen käytön suhteen ei siis ollut mitään kriisitilanteita tai ongelmia, koska olin hengaillu vikan lukiovuoden Suomessa yhdysvaltalaisen vaihto-oppilaan kanssa ja reissasin ennen aupairaikaa vielä kuukauden verran Irlannissa. Arkielämä englanniksi ei siis tuottanut mitään vaikeuksia, saksa olisikin ollut vähän toinen juttu..

Koti-ikävää en ehtinyt kokea koko kahdeksan kuukauden aikana, joiden jälkeen palasinkin takaisin Suomeen. Elämä Saksassa oli huolentonta ja täynnä uusia kokemuksia ja seikkailuja. Kaikenkaikkiaan pehmeä lasku uuteen tapakulttuuriin, jossa häiritsi lähinnä vaan television dubbaus - eihän siitä saksankielestä ottanut oikein mitään selvää.

2. Pettymysvaihe

Jonkun ajan päästä alkaa huomio kiinnittyä häiritseviin, epämiellyttäviin asioihin uudessa asuinpaikassa. Paikallisten käyttäytymismallit tuntuvat hämmeltäviltä ja yleinen tyytyväisyystaso laskee.

Pettymysvaihe ilmeni jossain kohtaa toista aupairkertaa, ehkä siinä 10-11 kuukauden paikkeilla kokonaisoleskeluajasta maassa. Saksan kieltä opittuani alkoi ymmärtää ympäröivää maailmaa ja ihmisiä paljon paremmin. Tajusin saksalaisen pech gehabt -mentaliteetin ja tutustuin tätä maata pyörittävään jäätävään byrokratiakoneistoon. Saksalaisista tuli mun silmissä kamalan säästäväisiä, suorastaan pihejä. Lisäksi saksalaiset tunkevat nenänsä mielellään toisten ihmisten asioihin huomauttaakseen siitä, miten nämä tekevät jotain väärin: kerran kävelin puistoon nurmikon läpi enkä kävelytietä pitkin, joten viereisellä autotiellä ajava auto hidasti vauhtiaan ja ikkunasta huusi pää punaisena vanhempi herrasmies, että enkö minä tiedä missä kävelytie kulkee.

Pettymysvaiheessa kaikki uudet negatiiviset seikat kärjistyivät valtaviin mittasuhteisiin, ne positiiviset jutut menettivät painoarvoaan. Diagnoosi: kulttuurishokki.

3. Kulttuurishokki

Kulttuurishokki on erilaisuudesta johtuvan hämmennyksen ja sekaannuksen aiheuttama kriisitilanne. Sen oireita ovat mm. hermostuneisuus tai vaihtoehtoisesti väsymys; syömis- ja nukkumisvaikeudet, koti-ikävä ja psyko-somaattiset oireet kuten päänsärky ja ruuansulatushäiriöt. Yleensä kulttuurishokki alkaa, kun uudessa kotipaikassa on asuttu kolmesta kuuteen kuukauteen. Sekä oireet että alkamisajankohta ovat tietysti yksilöllisiä. Tilanteesta puhuminen auttaa, samoin sen hyväksyminen osana uuteen elämään sopeutumista on hyödyllistä.

Kulttuurishokkia viivytti se, ettei minun aiemmin tarvinnut selvitä kaikista haasteellisista jutuista itsekseni: aina oli joko aupairperhe tai myöhemmin myös paikallinen poikaystävä apuna. Varsinainen kulttuurishokkivaihe iski nimittäin oikein kunnolla vasta kun muutin yksin Halleen 18 kuukauden Saksassa asumisen jälkeen. Ensimmäistä kertaa piti tulla toimeen vieraassa maassa ilman kenenkään apua, selvittää kaikki paperihommat ja muodollisuudet ominpäin (ja niitä täällä riittää, uskokaa pois).

Yliopisto oli aluksi tietysti myös jännittävä juttu ja kärsin samaan aikaan pienoisesta identiteettikriisistä enkä halunnut muiden huomaavan, että olen ulkomaalainen. Voi sitä pettymyksen määrää joka kerta kun joku kysyi kotimaatani! Lisäksi yhteiselo kämppiksien kanssa ei lähtenytkään sujumaan ihan suunnitelmien mukaan, mikä harmitti kovasti. Olin aluksi usein väsynyt ja kärsin myös psyko-somaattisista oireista. Onneksi tutustuin opintojen kautta pian moniin mahtaviin tyyppeihin ja sain hyviä ystäviä, joiden kanssa pystyin puhumaan identiteettikriisistä ja muista vaikeuksista.

Mietiskelin tässä, että joillekin aupair-kavereille iski kulttuurishokki melko pian Saksaan saapumisen jälkeen, mahdollisesti koti-ikävän saattelemana. Mua on pienestä pitäen lähetetty yökylään kaikille mahdollisille sukulaisille ja tutuille, että uuteen perheeseen muutto ei tuntunut sen suuremmalta muutokselta :)

4. Sopeutumisvaihe

Sopeutuminen uuteen kulttuuriin on tavallisesti saatu päätökseen ensimmäisen 6-12 kuukauden aikana. Maahanmuuttaja on oppinut uudet käyttäytymistavat, pystyy selvittämään arkielämän tärkeimmät asiat uudella kielellä, on tutustunut paikallisiin ihmisiin ja saanut ystäviä. Tyytyväisyyskäyrä nousee jälleen ylöspäin.

Mielestäni sopeutumisvaihe alkoi osittain jo ennen kulttuurishokkivaihetta. Kieli oli joka tapauksessa jo hallussa ennen suurimpia vaikeuksia, olin saanut ystäviä jo edelliselläkin paikkakunnalla ja oppinut suuren osan käyttätymistavoista jo aiemmin. Varsinaisessa sopeutumisvaiheessa selvittelin identiteettikriisiäni. Jotenkin hassua, että piti tehdä itselleen selväksi, että on ihan ookoo olla ulkomaalainen ja tehdä virheitä saksaa puhuessa, onhan kyseessä kuitenkin järjestyksessä kolmas vieras kieleni! Tietysti sopeutuminen on kokonaisuudessaan pitkä prosessi, joka jatkuu edelleen. Melkein joka päivä oppii jotain uutta uuden kotimaan kielestä, kulttuurista, ihmisistä ja historiasta, mikä auttaa ymmärtämään omaa ympäristöään ja sopeutumaan entistä paremmin.

5. Kotoinen olo -vaihe

Tunteiden tasapaino on taas löytynyt. Uuden ja vanhan kotimaan realistinen vertailu hyvine ja huonoine puolineen on mahdollista.

Kuten kuvauksessa seisoo: Suomella ja Saksalla on molemmilla hyvät ja huonot puolensa. Tällä hetkellä tunnen oloni kotoisemmaksi täällä Saksassa, mutta johtunee varmasti suurilta osin siitä, että täällä on mun koko elämä tällä hetkellä. Kuka tietää, missä se elämä on parin vuoden päästä!

6. Paluushokki

Paluushokki tulee kohdalle yleensä yllättäen: paluumuuttaja riemuitsee paluustaan kotimaahan, mutta syöksyy yleensä parin viikon päästä saapumisesta tyhjään aukkoon. Paluumuuttaja ei ole enää se sama ihminen, joka muutti ulkomailla, vaan on oppinut ulkomailla asuessaan uudenlaisia käyttäytymismalleja, -tapoja ja käsityksiä. Yhtäkkiä ei enää ollakaan samalla aaltopituudella kanssaihmistensä kanssa.

Paluushokin koin kahdeksan ensimmäisen Saksa-kuukauden jälkeen palattuani Suomeen. Suomalaiset tuntuivat oudoilta, kieli ei oikein luistanut entiseen malliin (varsinkin lapsuudenmaisemien murteen olin unohtanut ihan tyystin) ja muistan kavereiden hämmästelleen mun ylenmääräistä kohteliaisuutta kaupoissa ja mä taas ihmettelin suomalaisten muka-epäkohteliaisuutta. Joka ikinen, joka vain jaksoi kuunnella, sai osuutensa siitä 'Saksassa sitä ja Saksassa tätä' -hehkutuksesta kyllästymiseen asti.

7. Jälleensopeutuminen vanhaan kotimaahan

Jälleensopeutumisvaihe seuraa suunnilleen vaiheiden 4 ja 5 kaavaa: paluumuuttajan pitää taas opetella uudet tavat ja luoda sosiaalinen ympäristönsä alusta. Oikeastaan paluumuuttoshokkia varten tulisi olla yhtä valmistautunut kuin varsinaista kulttuurishokkiakin, eikä sitä saisi päästää yllättämään.

Muutettuani pääkaupunkiseudulle hankkiuduin lähinnä ulkomaalaisten seuraan tunteaksi oloni kotoisaksi. Opiskelin matkailualaa ja myöhemmin työskentelin lentokentällä, että aikamoisen kansainvälisissä haavemaailmoissa sitä mentiin. Tiedä siis siitä jälleensopeutumisesta, sillä 19 kuukauden (joista yhteensä kolme kuukautta olin reissussa ulkomailla) Suomessa asumisen jälkeen kutsui jälleen Saksa ;)

Musta kaikista mielenkiintoisin vaihe on paluushokki. Miten voikaan tuntua olo niin vieraalta niiden ihmisten ja asioiden keskellä, joiden parissa on kasvanut aikuiseksi ja elänyt suurimman osan elämästään? Mutta niin vain ihminen on sopeutuvainen olento.

10 Jun 2012

Kesäillanvietto


Ah, tää on ollut hyvä viikonloppu. Mentiin perjantaina parin kaverin kanssa kuokkimaan yksien lääkisläisten synttärikekkereihin. Ei oikein osattu integroida itseämme siihen mitokondrioista sun muista innostuneeseen joukkoon, joten keskusteltiin koko ilta keskenämme saksalaisesta identiteetistä ja paikallisista murteista. Siinähän se aika vierähti reippaasti ja huomattiin kolmen jälkeen yöllä olevamme ainoat vielä paikalla olevat vieraat niistä alkuperäisestä kolmestakymmenestä. Oli siis aika löntystellä kotiin, pitkästä matkasta huolimatta oli hienoa kipitellä tyhjän kaupungin halki aamunkoitteessa ensimmäisten auringonsäteiden pilkistäessä horisontissa.

Siellä kekkereissä vieraskirjan virkaa toimitti keittiön seinä. Oman nimen sijasta päätin ikuistaa tärkeän elämänohjeen. Jos suomenkielen taitoisia ei ole paikalla (heh heh) niin vieressä oleva kuva toivottavasti toimii kansainvälisenä käännöksenä. Hymyilkää!


Juhlien ja intensiivisten keskustelujen lisäksi piipahdettiin viikonloppuna roskataidenäyttelyssä. Siellä oli nähtävillä esimerkiksi kekseliäs tilanjakajaverho, joka koostui ratkotuista ja tilkkutäkkimäisesti yhteen neulotuista vanhoista vaatteista. Ei hassumpi keksintö. Vanhoista kanistereista sen sijaan oli väsätty lampunvarjostimia ja palokunnan vesiletkuista istuimia. Toteutettiin lauantaiyöllä myös omalta osaltamme kierrätystä ja käytiin dyykkimässä porkkanat ja patongit parempaan talteen. Oon treenannut sen parimetrisen aidan yli kiipeämistä ja vaikkei se kovin elegantisti sujukaan (ja kengänpohjat rei'ittyy piikkiaidan päällä) niin toiselle puolelle päästään jo!


7 Jun 2012

Skandinaavijulkkis

Oon jo tainnut pariin otteeseen mainita olevani Hallen kokoisessa minipaikassa eksoottinen skandinaavijulkkis (ja joka kerta yritän urheasti selvittää, ettei Suomi oikeastaan kuulu Skandinaviaan..). No, tapahtuipa tässä taas yliopiston ruokalassa: istuskeltiin täydessä 12 hengen pöydässä parin kaverin kanssa, kun kaverin vasemmalla puolella istuva tuntematon tyttö antoi kaverille lappusen. Kaveri tuijotti lappua hetken hölmistyneenä ja antoi sen sitten eteenpäin minulle. Ja lapussa seisoo siistillä kaunokirjoituksella:

Hei, asuuko sun poikaystävä Braunschweigissa?
Ja ootko kotoisin pohjoisesta?

- Öhm, joo? 

Tyttö katsoi mua innosta kiiluvin silmin ja hihkaisi: "Mä tiesin! Muistatko mut?"

- ...Öhm, en? (Miksi, oi miksi minulla ei ole parempaa kasvo-nimimuistia?!)

"No me tavattiin kerran kimppakyydissä Braunschweigista Halleen, muistatko? Oon se tyttö, joka oli Espanjassa aupairina!"

No jopas valkeni! Ihme että edes tunnisti mut näillä uusilla porkkanahiuksilla, meidän tapaamisesta on nimittäin jo hiukkasen aikaa. Olin kyllä tyystin unohtanu koko tyypin, matkaan kuitenkin noilla kimppakyydeillä joka toinen viikko suuntaan tai toiseen mitä erilaisimmilla kokoonpanoilla ja joka kerta tutustuu uusiin ihmisiin, joiden nimiä ja naamoja ei millään voi painaa muistiinsa. Hyvä kun reitin vakkarit pysyy muistissa!

***

Viime aikoina on kerääntynyt tekemistä enemmän kuin vuorokauden tuntimäärä sallii. Yliopiston osalta referaatit lähenee ja niitä kuuluisia kotiaineita ja -tutkielmia varten pitää alkaa käydä läpi materiaaleja ja lukea kirjoja. Samaan aikaan on murehdittava lähestyvästä muutosta: hankittava joku, joka muuttaa tähän mun tämänhetkiseen huoneeseen, löydettävä uusi asunto, hommattava muuttolaatikoita ja muuttoauto ja mikä parasta, ostettava pesukone ja jääkaappi. Espanjan läksyjen ja palkkiolaskun kirjoittamisen välissä raapustan saksankielistä ansioluetteloa ja laitan dosentille sähköpostia, että lähettää mulle ääninäytteitä Rapanui-kielen (sitä puhutaan muuten Pääsiäissaarella) hispanismeista. Ainakin tää sää sopii hyvin tähän sisällä nököttämiseen: taivaalta lentää vettä niskaan tasaisella vauhdilla ja sukat kastuu, onnistuinhan hajottamaan kengänpohjat kerran yhden aidan yli kiipeillessäni..

4 Jun 2012

Porkkanahiukset



Päivän kysymys kuuluu: miten tässä oikein pääsi käymään näin?

Pidin nimittäin viikonloppuna taas vähän hiusten värjäyssessiota. Paketin kyljessä oli lupaus luonnollisesta ruskean sävystä, joka taittaa vähän punertavaan. Mitä puppua! Tuloksena oli porkkana. Blondin lisäksi ainoa hiusväri, joka ei tule kyseeseen tämän päänupin kohdalla. Joillekin ne oranssit hiukset sopivat, ties vaikka minullekin, mutta en vain voi sietää kyseistä väriä omassa päässäni.

Se kämmi tässä koko prosessissa oli se, että värjäsin hiukset lauantai-iltana. Tietysti tässä maassa on sunnuntaisin kaikki liikkeet suljettuna ja uuden väripurkin voi ostaa saatika käyttää vasta maanantaiaamun luentojen jälkeen. Jouduin siis turvautumaan vähän epämääräisempään huiviviritelmään yliopistossa, sillä tämä väri on kuvissa ehkä vielä ihan kiva, mutta luonnonvalossa.. no, porkkana.



Nyt on vanhat tutut värit menossa - toivotaan parasta ja pelätään pahinta! Onneksi kyseessä on kasvipohjaiset värit, pitäis ainakin hiusten ja hiuspohjan tykätä tästä säheltämisestä. Kunhan tämän värjäyskerran jälkeen olisi päässä vähän vähemmän oranssia ja vähän enemmän ruskeaa, niin olisin tyytyväinen. Ja tänä iltana aion harjotella erilaisia huiviturbaaneja jo etukäteen ensi kerran varalle, tämän aamuinen väkerrykseni ei ollut ihan ammattitaitoinen :D

EDIT: Ei tää väri tästä mikskään muutu. Kiva juttu. I've got to embrace it..


1 Jun 2012

Kuukkelihakusanoja


Tämä blogi on löytynyt Googlesta hakusanoilla:

1. Krämerbrücke-silta
2. suomalainen työmentaliteetti
3. hain opiskelemaan etnologiaa

Voin lämpimästi suositella Krämerbrücken sillalla vierailua, oli herttainen paikka pikkuisine myymälöineen. Sillan tajuaa tosin sillaksi vasta kun sitä tutkailee ulkopuolelta, toinen juttu on Firenzen Ponte Vecchion kanssa, joka nyt on muutenkin vähän eri kokoluokkaa. Suomalainen työmentaliteetti taitaa olla vähän kaksipiippuinen juttu nyt kun asiaa tarkemmin mietiskelen, mutta omalla kohdallani siihen ainakin liittyy sellaisia arvoja kuin ahkeruus, täsmällisyys, tunnollisuus ja niin edelleen. Hain tosiaan opiskelemaan etnologiaa ja opintoja on nyt melkein kaksi lukukautta takana. Jos sinua kiinnostaa vieraat maat, kulttuurit ja kansat, mutta et lämpene matkustusalan kaupallisuudelle vaan tieteellinen kirjallisuus ja -tutkimus olisivat enemmän sinun heiniäsi, saattaisi opintolinja olla juuri passeli. Etnologian lisäksi samanmoisia juttuja pääsee opiskelemaan antropologia- ja kansatiede-nimisillä linjoilla, joita on Suomessa parissakin eri kaupungissa (esimerkiksi Jyväskylässä) tarjolla.

Aina kun mainitsee opiskelevansa etnologiaa on heti seuraava kysymys: "Mikä susta sitten tulee isona?" Sangen loistava kysymys, sen kun tietäisi. Seuraavaa askelta olen kuitenkin jo selvitellyt: viime aikoina on tullut tutkailtua eri maisterin tutkinto -vaihtoehtoja, ja voisin opiskella kandin jälkeen esimerkiksi sellaisia kuin Global Studies, International Migration and Ethnic Relations tai ihan vain jatkaa sosiaaliantropologian opiskelua. No, onhan tässä vielä aikaa suunnitella.. :)