25 Jan 2012

Arkipäivälöpinää


Miksi kaikki parhaat ideat tulee aina yöllä? Eilen just ennen nukkumaanmenoa mulle tuli joku tosi mahtava postausidea, mutta enpä taida enää muistaa mikä se oli. Samoin myöhään iltaisin tulee parhaat toimintasuunnitelmat ja muistuu mieleen asiat, jotka piti tehdä jo aikoja sitten, muttei vieläkään ole tullut tehtyä. Niinkuin niiden kirjojen palauttaminen. Tuossahan ne ovat edelleen, tosin tällä kertaa kangaskassissa eikä enää kirjahyllyssä. Edistystä! Onneksi huomasin eilen, että niiden palautuspäivä olisi ollut tänään, jotta ehdin näppärästi ratkaista tilanteen pidentämällä laina-aikaa (jo kolmannen kerran). Nyt olisi siis vielä ruhtinaalliset viisi päivää aikaa saada raahattua kirjat kirjastoon, koska sitten kunnallisen kirjaston korttini menee vanhaksi. Kirjastorakastajille tiedoksi, että kirjastokortit ovat tässä maassa maksullisia. Halleen muuttaessa sain tarjouksena ekat neljä kuukautta ilmaista tutustumisaikaa, mutta siihen se ilo loppuikin. Enkä ehtinyt edes lukea niitä kirjoja..

Että sen loistavan pikkutunneilla suunnitellun tekstin sijasta saatte lukea tavanomaista arkipäivälöpinää. Koulutussaralla lähinnä stressataan lukukauden päättökokeista. Kuka lie keksikään, että lukukausi päättyy tammikuussa ja alkaa huhtikuussa? Hyvä kysymys. Kaksi kokeista on jo takana, kolme odottaa vuoroaan ensi viikolla. Opiskelulta jää kovin vähän inhimillisiin aikoihin sijoittuvaa vapaa-aikaa. Jääkaappi ammottaa tyhjänä jo pidempään, koska en muka ehdi ostoksille kauppojen aukioloaikana. Lisäksi harrastan sosiaalista elämää istumalla luentokavereiden kanssa iltamyöhään tunkkaisissa kulmapubeissa keskustelemassa ihmiskunnan identiteetistä ja kananmunien korvaamisesta omenasoseella letuissa. Tekemistä ja suunnitelmia riittäisi vaikka muille jakaa, mutta just näin elämä on parhaimmillaan, kun ei ehdi tulla tylsää.

12 Jan 2012

Ulkosuomalaisen kielisolmuja

Vieraalla kielellä elellessä tutustuu mitä erikoisempiin kielellisiin ilmiöihin omassa kielenkäytössään. Toivottavasti näitä esiintyy muillakin monikielisillä, etten ole ihan yksin kummallisuuksieni kanssa.

On tietysti selvää, että uneksin ja ajattelen saksaksi. Mun ulkomaalaisissa kavereissa on tosin sellaisia superkäännöskoneaivojakin, jotka ajattelevat yhdellä kielellä ja puhuvat ne samat ajatukset sitten toisella kielellä, mutta mun pää ei kykene siihen. Ehkä pitäisi treenata, hmm.

Suomea pääsee käyttämään kohtalaisen harvoin ja olen niin syvällä saksan kielen kiemuroissa, että unohtelen välillä sanoja omalla äidinkielelläni. Ei siitä ole kauan aikaa, kun jouduin googlettamaan tupaantulijaisia. Muita vaikeita vastaantulleita sanoja ovat esimerkiksi tavarajuna ja suojatie. Lisäksi tulee välillä käytettyä hassuja sanayhdistelmiä, kuten mennä eläkkeelle. Mummini ystävällisesti valaisi, että suomeksi sanotaan päästä tai jäädä eläkkeelle. Olen varmasti loistava suomen opettaja, kun en itsekään hallitse koko kieltä.

Kielikukkaset eivät toki rajoitu sanastoon - myös kielioppi saa osansa. Kun oikein ankarasti yritän ajatella suomeksi, tuntuu lauseista pahasti puuttuvan jotain. Artikkelit tietysti! Ja kun ei artikkeleita ole, ei niitä voi taivuttaakaan, vaikka muuten sanoja taivutetaan. On päiviä, jolloin yksikään substantiivi ei pääse lipsahtamaan ilman hälytyskelloja: "hei, taisit unohtaa artikkelin taivutuksen!". Oikein kunnon mielien taistelu, kun yritän keskittyä suomen kieleen, mutta saksa huutaa artikkeleidensä perään. Suomenkieliset lauseet näyttävät mun mielessä siis suunnilleen tältä:

"Huomenna pitää mennä [in die] kirjastoon ja palauttaa [die] kirjoja."

Siinä sitä ajattelee jo mielellään kokonaan saksaksi.

Puhutussa suomen kielessä kestää usein pari päivää, ennenkuin pääsen saksan kielisistä reaktiolausahduksista eroon. Sitä ennen alkaa joka toinen lause 'Genau!', kaupan kassalla tulee automaattisesti danket ja bittet ja pitkiin sepostuksiin livahtaa joukkoon saksalaisia täytesanoja. Tämä ilmiö lienee ihan ymmärrettävä, koska kielestä toiseen vaihtaminen kestää aikansa. Mutta mikä on erityisen hassua, on se että olen viime aikoina alkanut tiedostamatta lisätä saksan kielisiin lauseisiin suomalaisia sanoja. Siinä on poikaystävällä ihmettelemistä, vaikka enemmän taidan minä ihmetellä. Mistäköhän aivojen uumenista ne sanat oikein plumpsahtavat?

PS. En ole vieläkään käynyt [in der] kirjastossa palauttamassa [die] kirjoja, vaikka kirjotin tämän postauksen jo yli viikko sitten.

9 Jan 2012

Saksalainen muodollisuus


Yliopistolla on yksi professori, jonka kanssa en oikeen tule toimeen. Se on tosi hauska luennoitsija ja sen opettama aihe on yksi mielenkiintoisimmista tänä lukuvuotena, mutta professori vähät välittää opiskelijoista tai siitä, oppivatko he siellä tunnilla mitään. Professorin pahin vitsaus on opiskelijat, jotka luennon jälkeen tulevat esittämään kysymyksiä. "Kysy luokkatovereiltasi. Hanki kavereita, muodostakaa opiskeluryhmiä!" on vastaus, jonka sain niillä kahdella kerralla, kun uskaltauduin ylittämään suuren auktoriteettikynnyksen ja menin juttelemaan professorille.

Auktoriteettikynnys on nimittäin vähän suurempi maassa, jossa ei tunne opettajiensa tai työnantajiensa etunimiä. Heihin kun viitataan koko tittelillä tai vähintään herralla taikka rouvalla ja sukunimellä. Vähän muodollisemmat esittelyt kahden aikuisen kesken tapahtuvat malliin: 

"Päivää, olen herra Müller, on hauska tavata teidät!" 

Ja erittäin muodolliset:

"Päivää, olen herra professori tohtori diplomi-insinööri Müller, on hauska tavata teidät! Tässä käyntikorttini."

Hyviä naapureita, jotka tuntee jo useita vuosikymmeniä ja jotka kutsutaan vähän väliä kaikenmoisille kutsuille ja kekkereille, saatetaan yhä teititellä - esimerkki elävästä elämästä.

Mutta takaisin aiheeseen: mulle paljastui tänään, että sen ikävän professorin etunimi on BURKHARD! En voi lakata hihittämästä, Burkhard! Siinäpä vasta mahtipontinen nimi! Perinteiset saksalaiset nimet ftw ja tämä professori ei enää koskaan voi lannistaa mua epäkohteliailla vastauksillaan, koska sen etunimi kaikuu mun korvissa joka kerta, kun vain näenkään kyseisen henkilön. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi saksalaiset esittelevät itsensä mieluusti sukunimellään eivätkä etunimellään..

BURKHARD :DDDDDDDDDD

4 Jan 2012

Tunnolliset Ihmiset

Haluaisin avautua aiheesta nimeltä Tunnolliset Ihmiset. 

Lähipiirissäni on muutama Tunnollinen Ihminen. Minusta tunnollisuus on ihan ihailtava piirre. Mielelläni kirjoittaisin itsekin kotiaineet valmiiksi jo viikkoa ennen palautuspäivää tai kierrättäisin jogurttipurkin irtoetiketin. Kaikella on kuitenkin rajansa ja näillä lähipiirin ihmisillä alkaa äärimmäisyyksiin meno olla enemmän sääntö kuin poikkeus, ja he yrittävät saada muutkin mahdollisimman tunnollisiksi. Suunnilleen tässä vaiheessa alkaa koko tunnollisuus ällöttää.

Tunnollisilla Ihmisillä on usein viisi- tai jopa kymmenvuotissuunnitelma, joka ei ole pelkkä suunnanantaja, vaan sitä noudatetaan orjal.. siis tunnollisesti. Suunnitelman pohjalta esimerkiksi valitaan opiskelija-asunto niin, että se soveltuu myöhemmin myös sekä lapsenkasvatukseen että kotitoimiston pyörittämiseen. Tunnollinen Ihminen rakastaa vakuutuksia ja jäsenmaksuja - niissä ei säästellä, sillä ne voivat olla vielä joskus hyödyllisiä. Kuka tietää - ehkä kaupungilla kävellessä tippuukin tiiliskivi päähän, kissa jättää häntänsä pesuhuoneen oven väliin tai maailma vain yksinkertaisesti loppuu tämän vuoden joulukuussa. "Parempi varautua kaikkeen ja varmistaa korvaukset", ajattelee Tunnollinen Ihminen, "hölmöläisiä ne ovat, jotka eivät niin tee."

Ehkä Tunnollinen Ihminen on oikeassa. Minusta elämä on vain niin paljon mielekkäämpää, kun ei tarvitse murehtia maailmanloppuseuran vuosimaksua tai tiiliskivivakuutuksen erääntymistä. Valitettavasti tätä ei voi kertoa Tunnolliselle Ihmiselle, sillä hän järkyttyy helposti siitä, että on olemassa niin kovin vastuuntunnottomia ihmisiä.