5 Jul 2014

Hiljaiselo on päättymässä!

Heippa!

Oon tässä kehitellyt uusia ideoita ja oon siirtymässä niiden kanssa ihan uusiin maisemiin näin talviloman kunniaksi! (Ollaan kuulemma samoissa lämpötiloissa kuin siellä pohjoisen kesässä!) Kaikki on vielä ihan vaiheessa, mutta tekstejä on kertynyt jo ihan varastoonkin asti, joten aloitetaan niiden postaaminen jo etuajassa. Sivun leiautti ei vielä mitenkään vastaa mielikuvaani lopullisesta ratkaisusta ja sisällöstä uupuu esittelytekstiä myöten kaikki, mutta ei anneta sen haitata! 

Jos siis jotakuta vanhaa lukijaa kiinnostaa jatkaa blogin seuraamista niin sitä voi kernaasti harrastaa uudessa osoitteessa: KLIK.

Siellä nähhään !

30 Apr 2014

Paljon sanoja, vähän sisältöä

Yhen jutun oon jo oppinut tän arkihaasteen aikana: En tajuu, miten jotkut ehtii valokuvaamaan arkipäiväänsä ja vielä kirjoittelemaan melkoisia romaaninpoikasiakin joka päivä. Tajusin myös, että mun arkipäivän kuvailemisen sisältöarvo tuntuu käsittämättömän pieneltä (ja se tutkimusarvo?). Mutta lupaus on lupaus, tässä kahen päivän eestä pähkinänkuoriraporttia: 

Eilen maanantaina, kuten oikeastaan aina maanantaista torstaisin, heräsin seitsemältä, aamupalastin ja valmistauduin yliopistolle lähtöön. Koska oon esimerkillinen opiskelija (heh), herään aina seitsemältä, vaikka yliopisto alkaa vasta kymmeneltä - tosiasiassa aamut on täällä yhdentoista ihmisen taloudessa ainoa hiljainen ajankohta, joista nauttimisesta on tullut mukava osa arkea. Jossain vaiheessa tajusin, että meillä ei muiden vuosikertojen koeviikon takia ole luentoja, joten rentouduin artikkeleiden parissa. Mulla on tapana seurata useita eri nettisivuja ja lukea tekstejä esimerkiksi koulutuksesta, monikielisyydestä ja ravitsemustieteestä.

Iltapäivästä kävin vaihtamassa euroja pesoiksi keskustassa. Yhdellä korttelilla on useampia miekkosia ja liikkeitä, joissa voi vaihtaa rahaa epävirallisen kurssin mukaan. Moinen rahabisneshän on oikeastaan laitonta, mutta käytännössä sitä ei kuitenkaan kielletä. Mulle ei silti oo koskaan juolahtanut mieleen, että rahaa voi vaihtaa myös virkapukuisen poliisimiehen kanssa. Näin siinä kuitenkin kävi. Poliisi oli erään rahaa vaihtavan kioskin tiskin takana ja tarjos mulle päivän parasta vaihtokurssia (14,25, jos jotakuta kiinnostaa). Oli kyllä harvinaisen epäkohtelias poliisimies, ei tervehtinyt eikä hyvästellyt. Kotimatkalla kävin chipoja, mun lempijuustotaikinapalleroita, jotka söin matea ryystäen, piirrellen ja lukien. Iltasella kokkasin currykasvisrisottoa ja juttelin kämppisten kanssa - näin lyhytversiona koko päivä.

Tänään tiistaina sain loistavia uutisia vuoden loppupuolen tapahtumista, jotka voinkin nyt jakaa julkisesti tässä: marraskuun alussa lennän Suomeen ja saman kuun loppupuolella alkaa työt Saksassa. Joulukin tulee hyvin todennäköisesti vietettyä kotimaan maisemissa, mutta sen jälkeen palaan taas tänne. Näin on nappulat. Alunperinhän tarkoitus taisi olla palata Saksaan, mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin mun koko elämä on täällä ja oon hyvinkin tyytyväinen siihen, joten mikskä en jäis tänne siihen asti kuin tilanne muuttuu, jos muuttuu.

Muuten oon puuhaillut tänään samaa ku muinakin päivinä: lukenut, tehnyt jotain luovaa, liikkunut, syönyt, sosialisoinut, nukkunut. Elänyt. Oon tuskaillut sitä, että oon onnistunut hukkaamaan mun kännykän akun (aikamoinen suoritus sinänsä), mutta toisaalta aika harvoin tulee käytettyä puhelinta muutenkaan. Kävin ostamassa leggingsit kaupasta, jonka omistaja oli käynyt Suomessa, eikä sillä ollut kovin hyviä muistoja Silja Linen laivoista. Kauppias oli ammatiltaan arkkitehti, mutta selitti alakuloiseen sävyyn että Argentiinassa elää paremmin myymällä leggingsejä kuin suunnittelemalla rakennuksia. Niin.

Nyt kuuntelen saamenkielistä musiikkia ja jatkan kasvatuspsykologian lukemista.


28 Apr 2014

#arkihaaste

En ollut kovin innostunu arkihaasteesta ennen seuraavan minulle tuntemattoman ihmisen FB-kommentin lukemista: 

"[...] Aattelin, et ois ihan hauska osallistua tähän, koska tällä on kuitenkin paljon tutkimuksellista arvoa. Niin moni on osallistunut kuvaamalla arkipäiväänsä, joka meillä kaikilla on erilainen, vähän samanlainen [...]"

Mutta se tutkimuksellinen arvo! Oon nykyään tosi huono kantamaan mukanani kameraa, mutta oon valmis raportoimaan välähdyksiä arjestani viiden päivän ajan vähintään tekstimuodossa. Aloitetaan tästä sunnuntaista 27.4.2014.

Mun uus sunnuntaitraditio on käydä aamulenkillä. Yks ihana puolituntematon tyyppi parkour-ryhmästä näki mun aina treenaavan ilman kenkiä - mulla kun ei oo tähän asti ollu minkääntyyppisiä treenikenkiä. Nytpä on. Kyseisellä kaverilla on kuulemma paljon tuttuja, joilla on liikaa käyttämättömiä tavaroita, lenkkarit mukaanlukien. Ihan mahtavaa tällainen, varsinkin täällä päin maailmaa, jossa ihmisillä ei yleisesti ottaen oo turhia tavaroita tai niitä harvemmin lahjoitetaan puolitutuille. Toivottavasti tää mun sunnuntaitraditio on pitkäikäinen.

Aamupäivällä kävin torilta vihanneksia ja hedelmiä (tori on laiton kyhäelmä myyntikojuja kulman takana aina torstaisin ja sunnuntaisin). Puoli kiloa sipuleita, kilo tomaatteja, kolme paprikaa, lehtimangoldinippu. Kilo mandariineja, kilo banaaneja, kaksi avokadoa ja mango. Persikoita ei enää ole saatavilla, mutta sitrushedelmät ovat palanneet valikoimiin. Täällä tulee syötyä kausiruokaa - muuta ei ole. Yritin myös ostaa oliiviöljyä, mutta se oli loppunut edellisenä päivänä. Toisella kertaa sitten.

Kotiin palattua innostuin laittamaan ruokaa tavallista ahkerammin: lehtimangoldit päätyivät pataan ja myöhemmin pannuun valkosipulin ja öljyn kera. Kaveriksi tein täysjyväsämpylöitä, joista tosin onnellisesti unohtui pari ainesosaa, mutta ei se mitään. Väsäsin myös rusiinakeksejä itsekeksimälläni reseptillä (niistä ei sattuneesta syystä jäänyt uupumaan yhtään ainesosaa!), juttelin New York Cityssä asuvan kaverin kanssa ja nautin päivän matet.

Iltapäivällä siirryin toisen uuden harrastuksen pariin: piirtämään. Se on siitä mukavaa puuhaa, että samalla voi tutustua uuteen musiikkiin (kuten rauhalliseen ambienttimusaan, saksankieliseen räppiin tai reippaaseen gypsy jazziin) tai kuunnella dokkareita. En oo koskaan pitänyt itseäni luovana ihmisenä, koska olin sitä mieltä, ettei mulla vaan oo taiteellista taipumusta, mutta nähtyäni tämän (ja pari muutakin) TED Talkin tajusin, että moinen on ihan höpölöpöä. Kaikki ihmiset on luonnostaan luovia. Piirtäminen on meditatiivista ja motoriikkaa kehittävää tekemistä, luo hyvänolon tunnetta ja tuloksena on jotain konkreettista itse tehtyä.

Iltasella kirjoittelin ja myöhemmin tanssahtelin lempikämppikseni kanssa nostalgiatunnelmissa Shakiran tahtiin - tää iltatanssahtelu on myös vakiintunut lähes jokapäiväiseksi tavaksi, musiikki vain vaihtelee mielentilan mukaan. Mulla on ihan mahtava kämppis, joka lähtee mukaan kaikenlaiseen hullutteluun, kuten nyt vaikka näihin iltatansseihin.

Tää postaus tulee vähän viiveellä. Toimimaton tahi jatkuvasti katkeileva nettiyhteys on nimittäin myös mun arkipäivää, mutta ei anneta sen haitata - tulee paremmin keskityttyä piirtelemiseen, lukemiseen ja muuhun luovaan ja kehittävään.

15 Apr 2014

Pakkomatematiikkaa

Ostin tänään kengät (jotka maksoivat lähes kaksi kertaa enemmän kuin polkupyöräni). Maksutapahtuman aikana mulle tuli mieleen, että näiden kahdeksan kuukauden aikana oon tullut harjotelleeksi päässälaskentaa enemmän kuin useampana menneenä vuotena yhteensä. Kaikenmoiset talousjutut on täällä nimittäin niin arkipäivää, tässä muutamia esimerkkejä:

x Hinnat muuttuu nousee koko ajan. Koko. Ajan. (Nyttemmin jo entisellä) työpaikallani meksikolaisessa ravintolassa materiaalikustannukset nousivat joka viikko. Ensin juustokökkäre maksoi 450 pesoa, sitten 520 pesoa, myöhemmin 550 pesoa ja niin edelleen. Linja-automatkan hinta La Platasta Buenos Airesiin tuplaantui yhdellä kertaa vuoden vaihteessa. Vuokran hinta nousee kolmen kuukauden välein. Kaupoista puuttuu hintalaput, koska mitä niitä hintoja tuotteisiin merkkaamaan, jos ne kuitenkin vaihtuvat nopeammin kuin tavaraa menee kaupaksi.

x Käteinen on täällä niin suosittua, että sillä maksettaessa etenkin useimmat vaate- ja elektroniikkaliikkeet antavat 10-15% alennusta. Myös lähestulkoon kaikki myymälät mainostavat luottokortin korottomia maksueriä. Kävipä kerran ruokakaupassa, että edessäni oleva perheenäiti maksoi yhden ostoskärryn sisällön käteisellä ja toisen luottokortilla - kuusi kuukautta korotonta maksuaikaa, kiitos! 

x Katukuvassa näkyy liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet jonkinlaisiin luottokortteihin, ja ilmeisesti ne ovat suosittujakin, sillä ainakin yhdellä kämppikselläni on kuulemma kymppitonnin luottokorttivelka, jonka maksamiseen se käyttää uusia luottokortteja... (Kyseinen henkilö on myös täysipäivätöissä.)

x Jos käteinen noin yleensä on suosittua niin voinpa kertoa että kolikot ovat vielä suositumpia (ja harvinaisempia) kuin setelit. Jotkut kioskit ja kaupat ostavat kolikoita - sadasta pesosta kolikoita maksetaan sataviisi pesoa (seteleinä tietysti). Varsinkin isommista ruokakaupoista puuttuu lähes aina vaihtorahakolikot. Toisinaan asiakas saa vaihtorahaa takaisin enemmän kuin kuuluisi, toisinaan myyjä kysyy enemmän tai vähemmän pahoittelevasti, josko asiakas armahtaa vaihtorahattomuuden tai hyväksyy kolikoiden tilalla karamellejä.

x Euroilla tai dollareilla, tulevien Brasilian jalkapallon maailmanmestaruuskisojen ansiosta pian todennäköisesti myös realeilla, elää suhteellisen leppoisasti. Yhdestä eurosta maksettiin parhaimmillaan kaksi kuukautta sitten lähes 16 pesoa (tällä hetkellä hinta on 14 pesoa). Moisella summalla saa esimerkiksi noin kolme kiloa perunoita markkinoilta tai kuusi paikallisbussimatkaa tai yhden 150-sivuisen kirjan kopioituna. Paikallisten palkkojen ostovoimasta ei sitten hiiskutakaan.

x Näitä ulkomaan valuuttoja vaihdetaan kadulla seisoskelevien heppuleiden kanssa, joiden täyspäivätyö on ilmoittaa vaihtomahdollisuuden olemassaolosta huutamalla väkijoukkoon. Epävirallinen rahanvaihto on teoriassa laitonta, mutta se on kaikkien tiedossa eikä kukaan tee sen estämiseksi mitään. Virallinen vaihtokurssi on välillä lähes puolet epävirallisesta, joten ihmettelenpä jos rahaa vaihdetaan virallisia reittejä (paitsi pankkiautomaatista rahaa nostettaessa nyt ehkä). 

x Argentiinan pesoilla ei tee muissa maissa yhtään mitään (eikä inflaation jatkuessa varmaan enää Argentiinassakaan). Esimerkiksi Uruguayssa sama tuote tulee moninkertaisesti halvemmaksi, kun Uruguayn pesot ostaa euroilla kuin jos ne ostaa Argentiinan pesoilla.

Näitä huomioita olis varmasti vaikka miten lisää - jakakaa ihmeessä omia kokemuksianne kommenteissa. Hyvä puoli tässä koko hommassa on se, että tulee pidettyä matematiikan taitoja yllä vähän väkisinkin. Ei nimittäin kuulunut lempiaineisiin varsinkaan lukioaikoina ;)

27 Mar 2014

Unen inspiroima valokuvaprojekti

Heippa! Oon kehitellyt itelleni viime aikoina kaikenmoisia projekteja, joista kaikki on pidemmän aikavälin juttuja ja siksi myös onnellisesti puolitiessä. Halusin kuitenkin ilmoittaa olevani edelleen elävien kirjoissa ja samalla julkaista täällä jotain konkreettista, joten tässä ensimakua pilvikuvaprojektista. Projekti alkoi erään unen inspiroimana: näin unta valokuvanettisivusta, joka oli täynnä tietyllä tavalla muokattuja kuvia pelkästään pilvistä. Mulla on joku fiksaatio taivaaseen ja erityisesti pilviin, joten materiaalia on mun kamerallisten kahdeksan vuoden aikana kerääntynyt jo aikamoisesti. Nyt, monituisten työtuntien jälkeen voin esitellä ensimmäiset valmiit kuvat, olkaapa hyvät:







Jakakaa toki rakentavaa kritiikkiä kommenteissa, projektin sivulla Facebookissa tai muulla sopivaksi katsomallanne tavalla! Palaan toivottavasti pian esittelemään muita projekteja :)

17 Feb 2014

Onnellista elämää 1,16 euron tuntipalkalla

Osasyy blogilöhmöilyyn on se, että onnistuin kuukausi sitten ihan sattuman kaupalla saamaan töitä. Monet asiat Argentiinassa toimii suhteiden avulla ja melkoisen epävirallisia reittejä - näin myös mun työllistyminen. Erään erityisen kuuman ja painostavan päivän käännyttyä iltaan ja aamuyön pikkutunneille yksi kämppiksistäni tuli kolkuttamaan mun huoneen ovea. Kämppis työskentelee meksikolaisessa ravintolassa, jonne etsitään tarjoilijaa ja, jos mua vain kiinnostaisi, niin työhaastattelu olisi nyt ja heti. Laahasin siis erittäin hehkeän, koko päivän tuulettimen välittömässä läheisyydessä nuokkuneen ulkomuotoni meidän etupihalla tapahtuvaan haastatteluun ja pesti oli meikäläisen ennenkuin ehdin kissaa sanoa - puhumattakaan sitten kertoa työskentelyhistoriastani. Sopimuksetta tietysti (ei mulla kyllä mitään työlupaa olisikaan) ja tämän hetkisen vaihtokurssin mukainen tuntipalkkani on huimat 1,16 euroa. Lähdin hommaan into piukassa - onhan tämä mahtava tilaisuus tutustua paikalliseen työkulttuuriin ja samalla saada gastronomia-alan työkokemusta. Ja myönnettäköön, että kyllä ne ylimääräiset pesot käyttöön tulevat.
 
(Sivumainintana, että kyllä moisella palkalla kai vaatimattomasti voisi elääkin: tienaan osa-aikahommastani 1760 pesoa plus vähintään 500 pesoa juomarahoja. Mun vuokra on 1400 pesoa ja ruokakuluja menee suunnilleen 500 pesoa kuukaudessa. Käytännössä en paljon enempää kulutakaan.)

Argentiinalainen työmoraali, ainakaan tässä tapauksessa, ei ihan yllä eurooppalaisiin sfääreihin. Teoriassa mä työskentelen neljästi viikossa iltakuudesta puolille öihin. Käytännössä työpäivien määrä täsmää (jos en päätä yllättäen lähteä lomalle, mikä sekin tuntuu olevan ihan ok), mutta työt alkaa puoli seitsemältä, tai ehkä seitsemältä, tai ehkä myös myöhemmin, ja jatkuu siihen asti kuin syöjiä tai tilauksia riittää. Itse hommakin on leppoisaa kuin maten juonti - asiakkaiden voi antaa odottaa vähän kauemminkin, laskun loppusumma saattaa heittää suuntaan tai toiseen (laskutuksen hoitaa paikan omistaja, kyse ei siis ole mun surkeesta matikkapäästä vaan ruuan arvon joustavuudesta suhteessa sen syöjään) eikä hygieniankaan suhteen olla turhan tarkkoja. Nurkat vilisee hämähäkkejä, mutta omistajan mukaan se on osa meksikolaista tunnelmaa, vaikka enemmän kyse taitaa olla laiskuudesta, heh.

Kekseliäisyys on tässä maassa arvossaan ja sen olen oppinut myös töissä. Ruokaa tarjoillaan, vaikka veden tulo olisi poikki (ja näin kuumana kautena vesi loppuu valitettavan usein ja siitä seuraa useita elämää hankaloittavia seikkoja: astioita ei voi pestä, pöytiä ei voi pyyhkiä kostealla eikä työntekijöillä ole saunan lämpöasteisiin yltävässä ikkunattomassa keittiössä mitään juotavaa) ja puuttuvia raaka-aineita lainataan tarpeen tullen naapurissa olevasta sushipaikasta tai käydään kesken kaiken kaupasta. Jälkiruoka loihditaan kaupan jäätelöpatukasta, jonka päälle ripotellaan vähän kaakaojauhetta ja vaniljakastiketta koristeeksi. Argentiinalaiseen chamuyero-tapaan kaikille puutteille ja toimimattomuudelle on vakuuttava selitys: esimerkiksi vanhentuneet nettisivut johtuu ohjelmoijan lomailusta, vaikkei ohjelmoijaa taida olla olemassakaan. Myönnettäköön, että mua häiritsi alussa melkoisestikin kaikki tämä työskentelyn tehottomuus (meidän jäätelöputiikissa on kaksi työntekijää joka asiakasta kohti, mutta palvelua ei silti saa), epätäsmällisyys ja yleinen kaoottisuus - meidänkin ravintolassa kaikki työntekijät tekee kaikkia työtehtäviä, mikä johtaa usein siihen, ettei kukaan tiedä mitä oli tekemässä saatika sitten mitä muut tekee - mutta nyttemmin oon oppinut nauttimaan työn leppoisuudesta sekä työn ja muun elämän jatkumosta.

Meidän ravintola on pieni ja meitä työntekijöitä on vain kolme - mun kämppis, paikan omistaja ja minä - joten tiimihenki on loistava. Me tanssitaan keittiössä, mennään töiden jälkeen yhdessä syömään (mainittakoon että pomon laskuun - ruokailut kuuluu työsuhde-etuihin) ja puhutaan kaikesta, nauretaan ja itketään yhdessä. Työskentelyn ja vapaa-ajan välille ei vedetä ainakaan meillä niin tarkkaa viivaa kuin Euroopassa, millä on tietysti sekä hyvät että huonot puolensa, mutta pääasiassa tykkään että työtiimi on kuin pieni perhe ja että töissäkin ollaan ihmisiä eikä pelkkiä työtehtäviä suorittavia koneita. On ihan normaalia, että joku lähtee työaikana käymään kotona tai kaupassa tai muuten selvittelee töissä omia henkilökohtaisia asioitaan. Käytännössä mulle maksetaan siitä, että auttelen kavereita parhaani mukaan pari tuntia viikossa toisella puolella kaupunkia.

Ja hassua meidän kolmikossa on se, että vaikka ravintola tarjoilee meksikolaista ruokaa, ei meistä kukaan ole edes käynyt Meksikossa. Tacot ja nachot tarjoilee nimittäin argentiinalais-kolumbialais-suomalainen tiimi.

Pahoittelen siis blogihiljaisuutta. Elämän intensiivisyyden lisäksi postaustahtia on vähentänyt kaavailemani blogikonseptimuutos, mutta sitä katsellaan kaikessa rauhassa kunhan sille löytyy aikaa.

PS. Mahtavaa nähdä, että ainakaan meidän ravintolassa ei suuremmin heitetä ruokaa menemään. Sen lisäksi, että työntekijät syö ylijääneitä ruokia estottomasti, käy ravintolassa lähes päivittäin katulapsia likaisine kasvoineen ja risaisine vaatteineen pyytämässä jotain syötävää. Erityisesti kahta poikaa paikan omistaja kohtelee erittäin hyvin - nämä pojat nimittäin eivät olleet mukana jonkun aikaa sitten tapahtuneessa varastusjupakassa. Muistutus siitä, että todellisuus täällä on vähän eri kuin Euroopassa.

21 Jan 2014

En oo viime aikoina ollut kovin produktiivinen. Mun aivotoiminta tuntuu blokkaavan tuotteliaisuuden ja oon onnistuneesti harhauttanut ajatussekasotkuani käyttämällä kehoani: oon täyttänyt mun viikko-ohjelman pyöräilyllä, kiipeilyllä ja parkourilla. Joo, parkourilla, vaikka tais joskus tulla sanottua ettei musta ois siihen. Höpsis! Musta on tekemään ihan mitä vain, jos vain haluan. Miksköhän oon koskaan ees ajatellut toisin.

Ja mikä mua sitten on viime aikoina vaivannut? Se tosiasia, että mulla on enää seitsemän kuukautta aikaa olla Argentiinassa. Sen jälkeen ois hyvä palata takaisin Saksaan, saattaa opiskelut loppuun ja mitä lie vielä. Mun elokuinen lentopäivämäärä kummittelee jo nyt mielessä, vaikka siihen on vielä vaikka miten paljon aikaa ja siihen mennessä mieli ehtii varmasti muuttua monen monituista kertaa. Muttamitäjosseeimuutukaan. Haluaisin pystyä ajattelemaan että voin olla täällä niin kauan kuin huvittaa, siihen asti kunnes tunnen olevani valmis palaamaan (jos koskaan), mutta Saksan opiskelusäännökset ei oikein oo samaa mieltä. Eikä varmaan moni muukaan taho.

Musta tuntuu, että mulla on kiire elää mun elämää täällä, koska pian (ja pian on hyvin suhteellinen käsite - täällä tunnit ja päivät ja viikot vaan vilahtaa ohi ihan huomaamatta!) en enää voi.

Ehkä mun vaan pitää palata viisauteen, jonka rustasin päiväkirjan kannen sisäpuolelle joskus kauan ennen täysi-ikäisyyttä: "Sometimes I have to remind myself that I can do whatever I want to."